III. Poroin hoidosta

II. Lappalaisten muutoista ja matkanteoista.

III. Poroin hoidosta. Kirjoittanut A.A.

IV. Poron hoito, opetus ja tuntomerkit.

Kuwauksia olosta ja elannosta Lapissa^[1].

(Jatko n:roon 26)

III. Poroin hoidosta.

Porot owat muinain olleet Lappalaisten paras tawara. Nykyisinä aikoina on poron laumat ruwenneet wähenemään ja kansa köyhtymään. Kuin poro on usialta Suomalaiselta tuntematoin elämä, niin on myös sen hoito siinä samassa outo.

Syksy on poroin härkimisen aika. Wanhin ja wakewin härkä, joka mainitaan: aino vaddu, karkottaa silloin wähemmät ja nuoremmat härät naaraksia lähestymästä. Poro kantaa kewäillä toukokuussa. Muutamat kantawat joka kewät, ne mainitaan: alddu ; muutamat taas joka toinen ja joka kolmas wuosi, ja mainitaan: rodnu; yksi osa ei kanna koskaan, ne kutsutaan: stainak; Niin pian kuin poro on kantanut, pudottaa se sarwensa. Ei wiiwy kauwan ennenkuin pienet wasikat taitawat yhtä liukkaasti kuin emäkin juoksennella. Jokainen emä tuntee kyllä wasikkansa waikka tuhannen seassa. Wasikan kannettua on poro punaisen ruskia kyliltänsä, mutta musta selästä; niin lauman kuin sillä on tämä karwa, mainitaan se: miesse. Saman wuoden syksynä lähtewät punaisenruskiat karwat ja mustanharmaat tulewat sijaan; silloin mainitaan se: c'ærmak. Mitä poron wäriin tulee, niin owat enin osa harmaita, muutamat harmaanmoisia kylistä ja muutoin walkoisia ja osa peräti walkoisia. Jota likemmäksi kewät tulee, sitä waaleammaksi tulee poro; mutta uuden karwan saatuansa on se jällensä mustanharmaa. Koirakset eli härät omat suurempia kuin naarakset. Usiammilla sekä härillä että naaraksilla on sarwet. Muutamilla ei ole muuta kuin yksi sarwi, ne mainitaan: abmel. Kewäisin pudottamat porot sarwensa. Wähä senjälkeen kuin wanhat sarwet pudonneet owat, rupeavat uudet edestulemaan. Alussa näkyy poron otsassa niinkuin kaksi mustaa liikaa (kaswantoa). Senjälkeen enenewät ne enenemistään suuremmaksi ja nahka ympärillänsä saa harmaanmoisen wärin. Syksyllä owat sarwet täystkaswusia kaikkine haaroinensa, ja nahka on päältä kadonnut. Porolla on tawallisesti kaksi sarwea, jotka owat paksummat juuresta kuin edenpänä, monihaarasia. Haarain ylipäät owat lewiät, ja mainitaan: orde kietta. Yksisarwisen sarwessa on myös haarain syrjät lewiät ja mainitaan: kalba. Muutaman sarwet käymät alaspäiu ja estawät poron syömästä, jonkatahden täytyy ne poikki katkaista. Poron sarwet saattamat painaa aina 18 naulaa. Näiden suurten sarwiensa kanssa sekaantuwat porot wälistä niin keskenänsä, etteiwät awutta pääse toisistansa erille.

Poron enin raswa eli pekki on lantualla. Moni härkä on niin lihawa syksyllä että sillä on kämmentä wahwa silawa lantualla. Poroja waiwaa kahdenlaisia paarmoja sumella. Porot itse owat heidän synnyttäjänsä. Poro on nopia, kuin se waan woimassa on, juoksemaan, ja wäkemä uimisessa. Välistä juoksentelewat porot itseksensä sinne ja tänne, hyppien toinen toisensa kinttuille; tämän sanotaan merkitsewän muutosta ilmassa. Suwella kuin kowin kuuma on, menewät porot korkeille kukkuloille ja potkiwat eli raapiwat jaloillansa, näin jähdyttäin itsiänsä. Poron paras ruoka on jäkäle, jonka se kaiwaa talwella lumen alta, ehkä kuinka wahwa se olisi. Niissä paikoissa, joissa syksysin jää on peittänyt maan, ei poro taida elää, sillä se ei saa jäätä sorkillansa rikki. Suwella syö poro myös ruohoa. Syksysin hakemat porot sieniä ja talwella hiiriä. Hiiriltä puremat ne waan pään ja syömät sen; mutta ruumiin jättämät tunturille. Niin kauwan kuin luuta maassa on, niin poro wedellä ei janoansa sammuta maan lumella.

Sudet owat suureksi haitaksi porojen hoidossa. Lappalaiset merkitsewät aina poronsa että tuntewat ne wieraista. Porolaumalla pidetään aina paimenet, joilla koiria apuna. Paimenien pitää aina ulkona oleman, ehkä kummonen pakkanen eli pyry olisi. Huolimattomat paimenet kaiwawat itsensä lumeen ja nukkuwat siinä pehmoisessa lumessa niinkuin lämpyisessä huoneessa; silloin on susilla tilaisuus laumaa haaskata. Lasten ja palkollisten wirka on olla paimenena. Jos Lappalainen on niin köyhä, ettei woi palwelioita pitää, täytyy hänen itse paimentaa. Koirat owat niin opetetut, että koska paimen sormellansa näyttää, millä haaralla porot owat hajailla, juoksee koira sinne ja ajaa ne porot laumaan, jotka owat muista erinneet. Sitten kuin porot owat koossa, ajaa paimen ne kotia; koska owat kodan ympärille tulleet, menee isäntä ja emäntä katsomaan, jos kaikki owat tallella. Suwella eroitetaau koirakset eri paimenelle eli yksinänsä käymään, naarakset ja wasikat taas eri paimenelle. Jokapäiwä suwella antaa waimot muutaman ajan naarakset käydä laitumella woitelemattomilla utareilla, että wasikoille tilaisuus olisi imemiseen; sittemmin ajetaan naarakset pyssynhollin päässä kodasta olewaan aitaukseen, ja waimot woitelewat heidän utareensa poron raswalla, jota kantawat tuohisessa astiassa wyön alla. Sitte päästetään jällensä laitumelle, antain näin wasikkain olla imemättä muutaman ajan; sillä woideltuja utareita ei wasikat ime. Kuin näin owat muutaman tiiman syömässä olleet, ajetaan ne taas tarhaan, woide pestään pois utareista ja nyt lypsetään maito ihmisille ruuaksi. Muutamat wasikat imewät yhtä kaikki ehkä utareet owat woidellut; niiden suhun pannaan kapu. Jos poro ei sallisi tultaman lypsämään, heitetään hihna sarwiin ja pidetään niin kiini ja lypsetään. Poro ei anna niin paljo maitoa kuin kuttu (kili), kuitenki, kuin omistajalla on suuri lauma, karttuu sitä niin että taidetaan siitä juustoa tehdä. Porot teurastaa Lappalainen saadaksensa lihaa ruuaksensa ja nahkaa waatteiksensa. Nylkiessä eroitetaan jalkanahat muusta nahasta. Jalat nyletään harwoin samalla kuin poro teurastetaan, waan jälkeenpäin. Koska jalkanahka on nyletty, pannaan sen lihapuolelle pitkiä höylänlastuja, ettei ryppyyn ja kokoon menisi, waan pysyisi lewiänä kuiwamisen aikana.

Köyhtyy Lappalainen niin ettei hänellä enää ole suuri porolauma, jättää hän sen toisille rikkaammille hoidettawaksi ynnä omainsa kanssa ja lähtee merta pyytämään. Tapahtuu wäliste syksyllä porojen härkimisen aikoina, että willi-poro tulee porolaumaan, silloin on hän henkensä kadottawa; sillä niin pian kuin Lappalainen hänen näkee, ampuu hän sen. Tapahtuu se, että willi-poro saa lähestyä kesua niin että tämä tulee tiineeksi, tulee se wasikka wähempi kuin willi-poroin, mutta suurempi kuin kesuin; sillä williporot owat aina kesuja suuremmat. Tätä willi- ja kesu-poron sikiätä kutsutaan: pævrreek.

A.A.

Viitteet

1. Näitä kirkkoherran A. A.n opettamia ja walaisewia kuwauksia on pari wuotta löytynyt Oulun W. S:missa, waan mainittu kirkh. on hywäntahtosesti tänä wuonna muistanut Suometartaki, jonka n:roissa 18 ja 19 (lisälehdessä) jo on ollut näitä kuwauksia.

Lähde: Suometar, n:o 27, 10.7.1857