Ihanne-yhteiskunta

Ihanne-yhteiskunta. Kirjoittanut Matti Kurikka

Olen kerran julkisessa tilaisuudessa jo ennen lausunut, että vasta silloin tunnustin työväen kysymyksen omakseni ja antauduin sitä palvelemaan, kun huomasin että työväen järjestymistoiminta ja tämän järjestymisen kautta saavutettavissa oleva uusi yhteiskunta on käytännöllisen elämän kannalla juuri se, mihin Jesus Natsarealaisen jumalallinen oppi viittaa. Hän tiesi, ettei henki ole pelkkä luonnon voima, jota ruumis tarvitsee, vaan on ruumis pelkkä ajallinen asunto, jossa henki oleksii ja käypi elämän koulua. Siitä syystä oli ihmiskunnan »vapahtaminen» alotettava hengen kasvattamisesta rakkautta ymmärtämään eikä työväen kysymyksen käytännöllisistä aakkosista.

Aivan samalla tavalla kuin hyödyn työpäivän lyhennyksestä ymmärtää vasta silloin, kun huomaa, että henki se voimaa antaa ruumiille eikä lihakset tahdonvoimaa luo, että tyytyväinen, velvollisuudentunnon täyttävä mieli se työmiehelle ryhtiä ja kätevyyttä kasvattaa, silloin vasta 10-tuntisen työpäivänkin merkitys selviytyy.

Siksipä kuuluukin minun käsitykseeni uuden yhteiskuntajärjestyksen luomisesta yhtä paljon ihmisten henkinen vapautus valheesta ja saastasta, kuin heidän työvoimainsa vapauttaminen vallanalaisuudesta ja orjuudesta. Siksi voin minä todenteolla sanoa, että minun elämänymmärrykseni toisen navan muodostaa Jesus Natsarealainen, toisen Karl Marx.

Ihminen on nyt kerran olento, jossa kaksi luonnon vastakkaisinta elementtiä, henki ja aine, taistelevat pyrkien sopusointuun. Jos me tahdomme tämän sopusoinnun saavuttaa koko yhteiskunnassa, täytyy meidän ottaa tämä ihmisluonnon perusasia sen läpikäyväksi säännöksi.

Me tiedämme yhdeltä puolelta, että meidän ruumiimme on kaikin puolin ihan samaa ainetta kuin muukin luonto, se on maasta tullut ja sen pitää maaksi tuleman, ja vielä enemmän: me tiedämme, että kaikki näkyvä aine itse asiassa on yhtä ainoata alkuainetta, että kultaa on vedessä ja kaikkia metalliaineksia ilmassa. Toiselta puolen taasen opettaa meille Jesus Natsarealainen, että luonnon suuri Isä, se kaikkialla läsnäoleva Henki, jolla ei ole paikassa eikä ajassa rajallisuutta, se asuu meissä ihmisissä ja pyrkii meitä liittämään yhdeksi ainoaksi viinapuuksi, jossa meistä jokainen yksilö itsetietoisena oksana iloitsisi olemisestaan ja täyttäisi oman mieluisen tehtävänsä.

Eikö tämä käsitys elämästä ole suurenmoinen, ja kuitenkin selvä ja helppotajuinen. Jokaisella oksalla ja oksan alulla, lehdellä ja urvulla on tuollaisessa viinapuussa oma turvallinen paikkansa, minkä hän voipi sanoa omakseen; lehdet siinä huolellisesti turvaavat kukkien hentoja heteitä tuulta vastaan, mutta avaavat auliisti tien auringon sateille jokaisen nuppusen luo. Eikö se sellainen yhteiskunta ole korkeamman kehityksen tuote kuin tämä nykyinen eläin-yhteiskunta, joka kasvattaa jäseniänsä taistelemaan veljiensä ja sisariensa kanssa ja ihailee niitä, jotka osaavat kasvattaa itselleen pyöreän vatsan nälkäisten lähimmäistensä työllä.

Tuon viinapuu-yhteiskunnan rakentamiseen työväenaate pyrkii. Tyvestä katsoen se kyllä on ihan toisen näköinen kuin latvasta katsoen. Puhtaasti aineelliselta, leipäkysymyksen kannalta tarkastettaessa näyttää saman tekevältä, miten latvassa on asiat, ja latvansa ihanteissa eläjä ei huomaa, millaisissa olosuhteissa se mehu kukille saapuu. Mutta vuoroin toiselta, vuoroin toiselta kannalta katsottaessa, sekä oksien, lehtien ja kukkasten että koko puun menestystä silmällä pidettäessä vasta on kaikkien yhteinen onni, rauha, sopusointuisuus saavutettavissa.

Ihanne-yhteiskuntajärjestyksen varsinaisena peruskivenä olisi siis mielestäni pidettävä se, että hengen pyrkimys yhteiseen suureen sopusointuisuuteen on toteutettava käytännöllisessä elämässä.

Se käypi päinsä niin, että yhteiskunta, kaikkeen siihen kokemukseen nojaten, mitä yksityiskapitaalin temmellyksestä on saatu, järjestyy uudelleen yhdeksi ainoaksi perhekunnaksi, niinkuin se oli patriarkaalisissa oloissa ennen kuninkuuden sortoa. Tämän taasen luulisin olevan saavutettavissa siten, että kaikkien niitten elämäntarpeitten tyydyttäminen, jotka ovat kaikille yhteiskunnan jäsenille yhteisiä, annetaan, yhteiskunnan asiaksi.

Näitä asioita ovat:

1. Yleiset työt tuotantovälikappaleineen (maa, vesi, koneet, kotieläimet ja työkalut).

2. Ruokailulaitos.

3. Kauppalaitos.

4. Oppilaitos (koulut, kirjastot, opistot).

5. Huvituslaitos, kylpylaitos y. m.

6. Kulkuneuvot (rautatiet, raitiotiet, vesitiet ja maantiet).

7. Tietolaitos (sähkölanka, puhelin, sanomalehdet).

8. Asunnot, terveyslaitos (lääkärit, rohtolat, sairaalat).

9. Oikeuslaitos (sovinto-oikeudet, yleinen sovinnonhieroja ja syytettyjen puollustaja).

10. Hallinto.

Me näemme kyllä, että tähän luetteloon on itse asiassa otettu kaikki mitä tavallinen ihminen elämässään tarvitsee. Mutta sopusointuisuushan onkin saavutettavissa juuri sillä, että jokaisen yksityisen asettuessa renkaaksi yhteiskunta-ketjuun hän myöskin saapi kaiken sen, mitä hän renkaana pysyäkseen tarvitsee.

Joku herrasmies kyllä on valmis väittämään, että tämä yhteiskuntajärjestys tulee ryöstämään kaikilta yksityisiltä jäseniltään persoonallisen vapauden, mutta se väite kumoutuu omaan tyhjyyteensä.

Sillä kun lähemmin tarkastamme esittämääni yhteiskuntajärjestystä, niin huomaamme, että se päinvastoin tulee tekemään kaiken orjuuden mahdottomaksi.

Yhteisiä toimia tulisivat siis olemaan edellisen luettelon mukaan:

a) työt,

b) ravinnon ottaminen,

c) opinnot,

d) huvittelu.

Tarkastakaamme näitä lyhyissä piirteissä:

a) Työt.

Kun selvää on, että työt on järjestettävä aivan samalle kannalle niin kuin yksityisessäkin osakeyhtiössä, sillä eroituksella vaan, että koko yhteiskunta tässä on työnantajana ja siis kaikessa suhteessa katsoo etupäässä työntekijäin yhteistä parasta, niin tulee tietysti kaikki hyöty työstä suoraan työntekijäin hyväksi ja työnteko päivän pituuden, työnjohtajain ja yleisen terveyden ja turvallisuuden puolesta tulee olemaan kaikin puolin työntekijäin yhteisen tahdon mukainen.

Eikä tämä järjestys mielestäni estä yhteiskuntaa käyttämästä maksuissaan yleistä käypää kultarahaa, kun se vaan ei antaudu velkaan, jonka kullassa maksettavat korot sitä sitten tulevat orjuuttamaan.

b) Ravinnonsaanti.

Kun yhteiskunta itse tulee olemaan kaikkien yhteinen tukkukauppias sekä vähittäiskauppias, niin selvää on, että se voipi oikein järjestettynä paremmin palvella yksityisiä kuin yksityinen oman etunsa valvoja kauppamies.

Ravinnon valmistuslaitos taasen kun rakennetaan suuren ravintolan tapaan, jossa ravintoloitsijana on yhteiskunta itse, niin tietysti pääsee yksityinen koti vapaaksi ruuanlaittohuolista, mutta mitään haittaa ei tästä tule olemaan yksityisten yhteiskuntajäsenien vapaudelle eikä mukavuudelle.

c) Opinnot.

Selvää on, että henkinen työ sellaisessa yhteiskunnassa, josta tässä on kysymys, tulee saamaan aivan toisen merkityksen kuin nykyisessä. Opintojen tarkoituksena ei tule olemaan hyödyttävän tiedon sälyttäminen oppilasten muistin nojaan, vaan heidän henkisten voimiensa kasvattaminen elämää varten. Aivan niinkuin lapsi ensi vuosinaan tutkii ääniä, valoja, painoja omasta tiedonhalustaan, niin on jokaisella ihmisellä halua yhä jatkamaan tietojen hankintaa, jos opinnot ovat sellaisia, että hän tosiaan elää ja henkisesti kasvaa niissä.

Selvää on myöskin, että meille, jotka tahdomme oppia elämään »Isän tahdon täyttämisessä», uskonto muodostaa tärkeän osan opinnossa, mutta ei suinkaan Israelin kansan veritöitten lukemisena eikä katkismuksen ulkolukuna, vaan kaiken muun opinnon henkisenä yhteisenä »suolana».

Ja luonnollista myöskin on, että jokapäiväisen ruumiillisen työn ohella tulee kaikilla yhteiskunnan jäsenillä, alkeisopetuksen saatuaan, olla tilaisuus antautua tutkimaan lähemmin uskonnollista filosofiiaa, luonnon tieteitä, matemaatisia tieteitä, historiaa, antautumaan taiteitten harjoittamiseen kukin omien luonnonlahjojensa mukaan.

Voipiko siis väittää, että tällainen järjestys veisi yhteiskunnan jäseniltä heidän vapautensa?

d) Tuskin tarvitsee huomauttaakaan, että huvittelut joka tapauksessa tulevat olemaan juuri yhteisinä mieluisimpia.

Mitä taasen tulee ihmisten kaipuuseen olla tarpeen mukaan erillään melusta ja hälinästä, niin on luonnollista, että asuntoja rakennettaessa on otettava tämä tarve huomioon. Yhteiskunta rupeaa tässäkin yksityiskapitalistin tilalle, rakentaen erilleen toisistaan erilaisia asuntoja ja vuokraten ne ryytimaa-alueineen paraimmilla mahdollisilla ehdoilla jäsenille yleisen vuokra-taksan mukaan.

Kun nykyisessä yhteiskunnassa pappismiehet niin hyvästi menestyvät puustelleillaan, vaikka heidän lapsillaan ei ole niihin perintö-oikeutta, niin mitä syytä olisi ihanne-yhteiskunnankaan antaa asuntoja ja maapalstoja yksityisten omaksi, tietäessämme mikä kirous lepää vanhan yhteiskunnan päällä juuri siitä syystä, että yhteinen luonto on annettu yksityisten omaisuudeksi. Näemme siis tässäkin suhteessa selvän mahdollisuuden uuden uran avaamiseen kehitykselle.

Onhan luonto kaikkia ihmisiä varten aivan niinkuin kaikki ihmiset ovat saman Jumalan lapsia. Kuka voi siis sitä tahi tätä osaa elävästä luonnosta sanoa omakseen. Mutta sen, mitä kukin työllään luonnosta irti saa, se on hänen omaansa.

Mitä taasen tulee kulkuneuvoihin, sähköjohtoon ja postiin, tiedämme, että ne ovat jo vanhassakin yhteiskunnassa yhteisenä valtion huostassa.

Puhelimen (telefoonin) ottaminen yhteiskunnan huostaan on myöskin yksinkertainen asia, eikä vaikea järjestää tarvittaville kulkuväylille yleistä laivaliikettä, kun yksityiset yhtiöt ovat sellaista voineet.

Oudommalta tuntuu, että sanomalehdet tulisivat yhteiskunnan huostaan. Mutta jos me tarkastamme, kuinka tärkeä tuo jokapäiväinen henkinen ravinto on täällä eläinyhteiskunnassa, niin kuinka voisi ajatella mahdolliseksi, että siellä missä henkinen elämä on pääasiana, kukaan tahtoisi olla ilman lehteänsä. Kun henkinen elämä uusissa oloissa virkistyisi uuteen voimaan ja yhä useampi omaantakeinen kansalainen pystyisi panemaan paperille ajatuksiaan, tulisivat yleiset keskustelut ajattelevien kansalaisten välillä yhä enemmän tapahtumaan sanomalehtien palstoilla, jossa jokainen esiintyisi omassa nimessään niinkuin hän yleisessä kokouksessakin puheenvuoronsa saapi ja sanottavansa sanoo.

Selvää on, että terveyslaitoksen suhteen uusissa oloissa tulee olemaan paljon sanottavaa, sillä jokainen tiedämme me, kuinka suuressa määrässä nykyjään lääkärikunnan keskuudessakin humpuuki ja rahanpalvelus on päässyt vallalle. Ja että apteekki lakkaa olemasta yksityisenä ahveerina, seuraa itsestään.

Me tiedämme, että vankilat ovat suoranaisia seurauksia alkohoolin kauppaamisesta, tiedämme myöskin, että kasarmit ovat seurauksia siitä, etteivät valtakuntain hallitukset itsekkäisistä syistä tahdo alistua tuomioistuinten alaisiksi, vaan pysyvät yhä edelleen väkevämmän-oikeuden kannalla. Meidän on nyt myöskin tiedettävä, että oikeuslaitos nykyisessä muodossaan itse asiassa on pelkkä seuraus yksityisomaisuudesta. Jos uudessa yhteiskunnassa yksityisomaisuus ei tule olemaan ristiriidassa yhteisen omaisuuden kanssa, niin raukeaa siis koko nykyinen lakirakennus kaikkine salasokkeloineen, jotka vaan advokaateille ovat tuttuja. Ja jälelle jäävät eräät pykälät tuomarin ohjesäännöistä, joissa sanotaan, että oikea tuomari on parempi kuin paras laki.

Luonnollista on, että kaikki yhteisten asiain valvominen ja yleensä yhteiskunnan palvelus uskotaan vaan sellaisille henkilöille, jotka nauttivat yleistä luottamusta ja joilla ei ole yksityisomaisuutta saattamassa heitä ristiriitaan yhteiskunnan etujen kanssa.

Kun minä tähän vielä lisään sen, että lapsille, raskaille naisille ja työhön kykenemättömille kansalaisille tulee uudessa yhteiskunnassa tunnollisesti annettavaksi nekin tarpeet ilmaseksi, joista muut maksavat, niin luulen jokaisen ymmärtävän, että tällaisissa oloissa tosiaan on saavutettavissa se rauha ja sopusointuisuus, johon me jokainen pyrimme, heittämättä kuitenkaan hukkaan mitään, mitä me yksityiskapitaalin jaloissa ollessamme olemme oppineet.

Että sellainen yhteiskunta myöskin voipi kasvattaa uuden rodun ihmisiä, joitten suurinna pyrintönä tulee olemaan toistensa palveleminen, sitä en epäile.

Sillä eihän yhteiskunnassa silloin tule olemaan herroja ja sorretuita, vaan jokaisella tulee olemaan selvänä, mitä Jesus Natsarealainen tarkoitti sanoessaan: »Joka tahtoo teidän seassanne ensimäinen olla, se olkoon teidän palvelijanne!»

On ollut aika maanpallon kehityksessä, jolloin koko luonto äänetönnä eli rauhan ja sovinnon elämää. Se oli silloin, kun kasvikunta jo oli kehittynyt korkealle, mutta eläinkunnan aika ei vielä ollut koittanut. Mutta se rauha ja sopusointuisuus ei nojannut vapaudelle. Siksi tarvittiin eläinkunta. Kehitys saavutti vapauden, mutta menetti sopusoinnun. Ristiriitaisuus turmeli vapauden. Mutta ihmiskunnan noustua oikeaan itsetietoisuuteen jumalalisesta syntymäperästään, sen on nyt vapauteen palautettava sopusointu. Turhaan ihmiskunta tätä olemuksensa tärkeintä ehtoa kaipaa ja etsii sellaisen yhteiskunta-järjestyksen keskuudessa, jonka pääperustana juuri on taistelu olemassa-olon puolesta.

Jotta ihmiskunta voisi ryhtyä varsinaiseen tehtäväänsä, on työ alotettava alusta. Siemenestä tulee taimi, taimesta puu, jonka hedelmille sitten kyllä osataan arvoa antaa.

Siksi, että Suomen kansassa nykyjään on uuden ajan valistus ja entisajan siveys, uuden ajan työkyky ja entisajan terve voima yhtyneinä paremmin kuin missään muualla, ei Suomen kansan jäsenien ole epäröitävä yrittäessään istuttamaan sitä taimea, jota koko ihmiskunta odottaa.

M[atti]. K[urikk]–a.

Lähde: Työmies 3.6.1899.