Ihmeen-Ihanainen pois on lähtenyt
Ulkoasu
Ihmeen-Ihanainen pois on lähtenyt Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen |
- Kuten kuollut, maahan vaipunut ja lyöty,
- vanha talo puitten alla liikkumatta makaa.
- Kaartaa kuuhut jäykän kuusiaidan takaa,
- Luna, kulmat kelmeinä, kuin onni senkin myöty.
- Tupa tyhjä. Sentään joku kuurupäinen
- tuupertuneen näyttää pankon päähän polvillensa.
- Ikkunalla verho yllä ruutujensa,
- niinkuin sokean ois kaihi aivan, harmaa, jäinen.
- Näky surkein piirtyy kukkapenkereistä,
- tanhuttaiss’ on moni kauno olemasta laannut.
- Pitkin pituuttaan on yönsä maannut
- tuolla gladiolustähkä, ylväin, helein heistä.
- Tuppisuinen myöskin ilme portin tuiman.
- Herkkä hiekka siepannut on jäljen poistujasta,
- koiranpentu tuot’ ei lakkaa nuuhkimasta,
- iukuin, ressu, lapsekkaasti jälkeen herran huiman...
- Ihmeen-Ihanainen pois on lähtenyt!
Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.