Siirry sisältöön

Ihmeen-Ihanainen pois on lähtenyt

Wikiaineistosta
Ihmeen-Ihanainen pois on lähtenyt

Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen


Kuten kuollut, maahan vaipunut ja lyöty,
vanha talo puitten alla liikkumatta makaa.
Kaartaa kuuhut jäykän kuusiaidan takaa,
Luna, kulmat kelmeinä, kuin onni senkin myöty.
Tupa tyhjä. Sentään joku kuurupäinen
tuupertuneen näyttää pankon päähän polvillensa.
Ikkunalla verho yllä ruutujensa,
niinkuin sokean ois kaihi aivan, harmaa, jäinen.
Näky surkein piirtyy kukkapenkereistä,
tanhuttaiss’ on moni kauno olemasta laannut.
Pitkin pituuttaan on yönsä maannut
tuolla gladiolustähkä, ylväin, helein heistä.
Tuppisuinen myöskin ilme portin tuiman.
Herkkä hiekka siepannut on jäljen poistujasta,
koiranpentu tuot’ ei lakkaa nuuhkimasta,
iukuin, ressu, lapsekkaasti jälkeen herran huiman...
Ihmeen-Ihanainen pois on lähtenyt!


Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.