Ihmisen Kahtalainen muoto
Ulkoasu
Ihmisen Kahtalainen muoto *). Kirjoittanut Jaakko Heickell |
”Luonto laulaian tekeepi,
ite luonto ilmottaapi
runoialle rohkealle
mitä veisuunsa vetääpi,
sovittaapi soittohonsa”.
Turun Viikko-Sanomista, 1821, N:o 2.
- Koska Isä ihmeeltävä,
- kaiken taivasten takoja,
- suuri Luoja luomisensa
- aikaa lähti lähestymään,
- päätti valon valaisemaan,
- kirkkauden kiiltämähän,
- siahan pitkän pimiän,
- aian muodon muattoman;
- kosk’ ei kuultu kuuluvata,
- nähty sillmään näkyvätä,
- eli lienee liikkuvaisten
- vielä ainetta avattu
- synkän piirin syvyydestä;
- heti kirkkahin kipinä
- kaikkivallan katsannosta
- anto valon Auringolle
- kuulle, tähdeille kuvansa,
- liikentönsä liikkumahan,
- luonnot, lakinsa lujimmat,
- perustukset, peitettynä
- yli kaiken ymmärryksen;
- joiden sekahan selitti,
- saatti voimalla sanansa,
- aivan tyyni tyhiästä,
- ilman työtä työlähintä,
- hellmastansa heilumahan
- tasasesti taivaan alle,
- maansa, josa matelemma
- leviänä leuhotamma;
- jonka korkia komeili,
- viheriöitti viisahasti,
- verrhoilla verrattomilla;
- kukki nurmet kullaisiksi
- huulistansa hunajalla.
- Mettät määräsi mehuia
- kasvamahan kallihia;
- virrat juoksemaan viritti,
- lakkaamatta laulamahan
- kunniansa kuhinalla
- läpi mettäin mehuisten,
- joiden oksisa omenat
- kuvailevat kukkain kansa
- virran kirkkaan vilkkehesä.
- Kylvi ylenkylläisesti
- kaiken piirin kasvamahan
- hengen, ruumiin hekumia,
- tulevillensa tuhansin,
- aian kansa aivotuille.
- Siunais’ vedet siemenellä
- kalat virkut kasvattamaan.
- Määräis’ linnut livertämään
- puiden latvohin lateli
- kukkuloilla kukertamaan
- ylistystä yhden Luojan,
- matavaisille manaten.
- Veden kalvon kaunisteli
- pulskioilla puriehilla;
- lugun lukemattomimman
- heilumahan hengellistä,
- joille Jouhtenen asetti,
- kunnioitti kuningaaksi
- silkkisillä siivillänsä
- puriehtimaan pulskiasti
- vuoron aaltoien alati,
- toisen halki hahdellansa
- taivaan pilvet piirtämähän.
- Kuttu vihdoin kunniansa
- karjan luodun kaunihimman
- ensi kerran einehelle
- lavialle laitumelle,
- josa hymähti, hyväinen,
- tekoiansa tervehytti
- sulo mielen suosiolla.
- Näiden kaikkein kallihitten
- herraksi viimein herätti,
- hankki luotoin haltiaksi
- tomun maasta tomisevan,
- mustan mullan kelvottoman,
- josta ihmisen ihanan
- teki viisas virrhettömän,
- kallihimman kauneutta
- nosti tomusta totinen,
- kuvallansa kunnioitti,
- tuki, tunnoilla pyhillä
- huvitusten huomioilla,
- isännäksi illman alle,
- kaiken vallan kataiaksi:
- Tien osotti oivallisen
- ijankaikkiseen ilohon,
- vallan vahvat varoitukset
- anto luonnolle alati
- väärät keinot välttämähän.
- Olispa soitella sopinut,
- matkustella maata merta
- tämän kyllä täydellisen
- onnellisimman olennon,
- luoian luotujen seasa;
- Mutta kaatuisi katala,
- hankki tiensä harhailemaan,
- muutti kunnian kuvansa
- kahden muodon mukaiseksi:
- Yksi silian Siveyden,
- kuuluvainen kunnialla,
- toinen riidan Riettauden,
- perin pohjin peljättävä.
- Taidatta poiat poloset
- lukiani luimistella,
- mentyni isohon merehen
- avaroitten aaltoin päälle
- sukeltamaan suomen kielen;
- luulla hahteni hajalleen
- kovat myrskyt kolkuttavan?
- Tuot’ en tienne tutkistella
- eli vaaraani varoa;
- luotan kuitenki luiasti
- ettei kovin kolahtane,
- jos mä kaadunki katala
- laudan päältä laattialle;
- Sen vaan vakana pitänen
- ett’ on luonnolta luvattu,
- rintaan pantu riimajalle
- puhua tunnon puhetta,
- kaarttamatta karvautta;
- Siis mä aineeni alotan
- puhtahasti puhumahan
- ensin siitä Siviästä,
- jok’ on maailman makea
- herkku kaikkein hengellisten,
- pyytää pyrkiä takaisin
- ensi kunnian kuvahan,
- niinkuin Matti pohjan maalla
- muuan kauvan muistettava.
- Mik’ on mieluumpi hekuma
- kaunihimpi kattannolle,
- kuin se lapsi laadullinen,
- joka kuulee kuritusta,
- noudattaapi nopiasti
- isänsä äänen ilolla,
- syleileepi äitin sylin
- saamaan hyviä sanoia,
- oijennusta onkimahan,
- nijnkuin mettinen mehua
- päivän koittaisa kokeepi?
- Tämä kasvaa kaunihisti
- kukoistuu kuin kedon kukka
- onnen pyhäsä opisa
- tahdon jälkeen taivahasta;
- Siveyden silian keinon
- tutkii tunnoilla pyhillä;
- joista siemenet sisäänsä,
- povehensa poimiskelee,
- kokoo varoiks’ vanhan päivän,
- joilla tiensä tikkaileepi
- merkitteepi meren aallot,
- ettei eksysi elonsa
- vaelluksen vaivain alla.
- Näillä taivaan tavaroilla,
- mieheks’ täydeks’ mieltyneenä,
- matkustaapi maailmahan,
- ottaa sian omituisen,
- jonka aiko ajan tullen
- määräis’ luoia luodullensa.
- Täsä pyytääpi pysyä
- virrhetöinnä virasansa,
- säädysänsä särkymättä
- ilman mielen miettimättä,
- jos on vertainen vedetty,
- korkeimmalle korotettu.
- Antaa kullekki arvonsa,
- kunnioittaa kuningasta
- Esivaltoa varieleepi,
- ettei kavala kateus
- pääsis’ laittaan lakejamme,
- järsimähän järiestystä,
- joiden turvisa tuhannet,
- tyvenesä tytyväiset,
- askareensa ahnehtivat.
- Hän on aina auttavainen,
- turva vaka tutuillensa,
- rientää, mielen rikkomatta,
- ohiaan sitä onnetoinda,
- joka vaarahan vaelsi,
- tuli vaivaan, vahinkohon:
- Orvot otti turvihinsa’,
- heikot helmaansa kokoili,
- eksyväiset elon tieltä
- pyyti pyörryttää takaisin,
- tuki lesket turvattomat,
- pyhki pienitten pisarat,
- jälkeen voiman ja varansa,
- ilman palkkaa parempata,
- kuuluisampaa kunniata,
- kuin se totinen todistus
- rinnasansa riemullinen,
- jota ej ostolla oteta,
- tartuteta tavaroilla,
- eikä voita valta voima
- sodan kauheimmat kapinat;
- vaan on lahja laupeuden,
- tunnon puhtaan tuntomerkki,
- jota siivo ja siviä
- kantaa aina kalliimpana,
- niinkuin turvaa tunnollisten
- vaivain allaki vakaista.
- Sillä sodat sovittelee
- ilman veren vuodatusta
- viholliset viskaileepi
- häijyt kaikki häpiähän:
- sillä riidat silittelee,
- salat vainot sammuttaapi
- puolisoittenki povesa;
- syystä lapset sytyttääpi
- koriaamahan kotihinsa
- vanhempia, vanhan päivän:
- Sillä viisas virittääpi
- kaikki keinot kaunihiksi,
- ahkeraasti autteleepi
- leivän maasa levenemään,
- että kukin kunnialla
- jakais’ ravinnon jalosti
- perehelleen pelkäämättä
- oman pöydän partahalla:
- Sillä ottaa Oikeuden
- suloisesti suojahansa,
- pyytää sitä pystömmäksi,
- vaikka puskat puhaltavat,
- tuulet myrskyt tuiskuavat;
- sillä kuitenki kurittaa,
- vaikka vielä vaikiasti,
- vääntää niskat väkivallan,
- ettei konnuus kokonansa
- maata valtis variohonsa,
- ihmisiä illman alla
- pahaan tyyni paaduttaisi,
- tukehuttais’ kaiken tunnon,
- nijnkuin näyttää nähtävästi
- usein kyllä uhkaukset:
- Sillä taivaan tavaralla,
- kirkkahalla kilvellänsä,
- sotii vastaan sokeutta,
- joka pyytää pyörytellä,
- sekavaksi seulostella,
- uskon opin oivallisen,
- turvan, ainoan tukehen
- tiellä murhen mustemmanki;
- jonka anto armahtaja
- makiaksi mammonaksi
- selvillänsä sekoitella
- siihen kannuun katkerahan,
- jonka harvat hakematta
- välttää tiensä tienohilla,
- matkustellen mailmasa:
- Sillä elon ehdon puolen
- vaivain alla vaipuneena,
- iloisesti ihantelee
- kuolon kourille koville,
- jotka peltto pehmeiksi,
- kadotteli karvauden,
- miehuudella miellytteli,
- ettei hirmu hirviänä
- kykenekkään kynsillänsä
- haudan puoleen hammastella,
- koska lähtö läheneepi
- tielle vijmeiseen tilihin,
- taivaan lainoia takaisin
- riennättämään rikkomatta:
- Silloin siunaten meneepi,
- tyvenesti tytyväinen,
- siihen komeaan kotihin,
- jos’ ej kuulu kuolemata
- saastaisia sanomia;
- jättää vielä jälki muiston,
- sanoman satoien vuotten,
- ittestänsä ihmisille,
- kunnialla kuuluvaisen;
- joka joskus nestyttääpi,
- vesan maailmaan vetääpi
- kaunihisti kasvamahan
- saman herkkuiset hedelmät,
- siveyden siivo touvot,
- valon neitoset nepaimet
- maajahimmat maailmalle.
- Tuli vuoro turjalahan,
- alas mäkehen asia,
- hakemahan haikiasti
- jos mä tohtisin tomusta
- nostaa kuvan kuriemmanki,
- tutun usein tuvillamme,
- siitä rinnan Riettahasta,
- jolla keuhkot kestänevät,
- ilman poltetta povesa,
- vaikka kerran kellillensä
- nurin narin nutkistaisi
- koko maamme kohdastansa,
- piirit taivahan pilaisi.
- On jo ennen oppineilta
- vanhoilta vakana pidetty,
- että harvoin havaittanee
- omenata’ oivallista
- siitä puusta pudonnehen,
- jota ei vesitty vesana,
- lannoitettu laihempana.
- Sama laatu lapsukaisten
- pienten holhojan pitäisi
- tuta kyllä tunnollisten
- tarpeheksi tavallisten
- edes muuta elävätä,
- kalliin vesan kasvattaisa,
- jota ei aivottu ajaksi,
- pantu maata pahentamaan.
- Mutta näkyy nähtävästi
- usein kyllä kylmennehen
- vaarin pito pienemmästä,
- että kasvaa kattomatta
- kukoistuu ilman kuria
- korvan tasalle, tavoitta:
- siitä vesasta venyypi
- niitä näitä niskureita
- kummastellen kuultavia,
- kamaloita kattannolle.
- Mikä irrvistää isälle
- puolen sanan puhuttua;
- Mikä suunnatoin sikiä
- äritseepi äitillensä.
- Ei se vältä vähintäkään
- eikä häijy hämmästytä.
- Nyt ei aika enään anna
- eikä huoli herättele
- kuulemahan kuritusta
- opetusta ollenkahan;
- mutta pyytää pystömmäksi
- illkiöillä illvehillä,
- maisteleepi makiasti
- viinaa aina viljemmältä.
- Kortit näyttää komeasti
- helpon keinon keksimähän
- mitä miehet mieluhusti,
- ahnehesti ansaittua,
- punaisihin pullistavat
- vanhan päivänsä varaksi.
- Näillä hirviä himoilla
- Lähtee matkaan mailmasa,
- viepi myrkyn myötähänsä
- sydämmehen syttynehen,
- kateuden kainaloisa;
- joilla rietas rintavana,
- pauhulla kuin paha myrsky,
- kattoo ylen kansa veliet,
- vertahaistaan ei havaitte
- Luojan luotujen seasa.
- Tapaa virheet taivahalla,
- Luojan töisä tönkyröitä,
- joita paatunut paremmin
- asetella arveleepi.
- Ovat kummat kuuluvisa
- sitten jutut julkisemmat,
- laulut, lorut, lakkaamatta,
- ettei kelpaa Esivallan,
- Kuningasten kuuluisimmat
- teot tälle teikarille.
- Mutta murtelee lakia,
- järsii vasten järjestystä
- aina töillä törkiöillä,
- kirotulla kielellänsä.
- Se on ilo ilkiällä
- halu hartahin palava,
- kunniasta kukistella
- turvattomia tuhansin:
- Ottaa leivän orvoltaki,
- vaikka vielä viimmesenki
- palan suusta palottaapi,
- kalut rahat kapistelee
- aivan tyyni tyhiäksi,
- misä kynnet kykeneepi
- toisen omahan tokasta.
- Hän on kaupoisa kavala,
- asioisa aina viekas,
- vannoo joka valehelle
- todeks’ niitä toivottaisa,
- kattoo silmillä katehen
- läpi poven lähimmäistä;
- joka on ottansa hiellä
- työllä taidolla tavannut
- atriansa ansaitella,
- sitä pyytää pyörytellä,
- ahdistella ansohinsa,
- että kerran kerskaellen
- valmistelleensä vahingon
- saisi ilkiä iloita.
- Se on aina riidanalku,
- kapinoitten kantelia,
- loka lähdet loppumatoin,
- sekä maalla mantereesa,
- että mentyä merelle;
- kylvää kekäleet kytövät,
- salat myrkyt saastuttaapi,
- sekä poveen puolisoitten,
- että yli ystävitten;
- makeuden maailmasa
- turmeleepi tuhansilta;
- nostaa kynsimään kylisä,
- kapinoimaan kaupungeisa
- lapset vasten vanhempia;
- sukulaiset suututtaapi,
- herjaamahan heimolaiset,
- rannit keskensä raiuhun;
- josta leves leivän puutet,
- nousi nälkä näännyttävä,
- maahan karttu kato vuodet;
- alko kummemmat asiat
- rannein miehet ranttehelta
- kääntään käräiä talohon,
- josa luetaan lakia,
- miesten mukaan mietitähän,
- seulotahan selvillensä
- kaikki riidat kannallehen,
- ettet polttane povesa
- puna nahka pullistellen,
- eli naudat navetoilla,
- talleisa isot travarit,
- kiiruhtane kiirehesti
- koti pahnoille palaita.
- Näin on rietas riidan alku,
- juuri kaiken katkeruuden,
- joka kohtaapi kovasti
- ihmisiä ilman alla,
- sekä hopea hoveisa,
- majoisaki mataloisa;
- Eikä heitä heria henki
- illkiöitä illvehiä
- kylvämästä kyllitellen
- tiensä varrelle tikaten,
- pitämästä pilkan alla
- tunnon, uskon, tuntomerkit,
- pyhän opin oivallisen,
- ennen kuin saapi sanoman,
- näkee silmän nähtävästi,
- ett’ on miehen mitta täynnä,
- kouko rinnustaa kovasti
- vikatteella viiltämähän,
- leikkaan poikki poltto puuta,
- jok’ ei kasvanut kamala
- viheriöinyt vihdonkahan,
- mutta häijysti häväisi
- Luojan töitä törkiöiksi
- jätti palion pahennusta,
- mehun saastutti sapella.
- Silloin vasta sillmäileepi
- vaaraa, johonka vaelsi,
- tuntee myrkyn turmelevan
- kiro-haamunsa haialle;
- josta parkuu pahnallansa,
- huutaa siihen huojennusta
- opettajan oikasehen,
- jota vimmasaan vihasi,
- vaino ennen vannomalla.
- Nyt sen täytyy poijes täältä
- toivotoinna tuolle puolen
- haudan haikian sumua,
- josta hirmu hirvittääpi
- aivan pilkko-pimiästä:
- eikä jätä jälkehensä
- muuta muistoa nimensä
- paitti sanaa synkeintä
- sananlaskuin sanottua:
- ”Kallas vainaja kavala
- perittynä – – tä”.
*) Muualta saatu.
Lähde: Oulun Viikko-Sanomia -lehden vuosikerta 1830, 19. kesäkuuta s. 2–4, 26. kesäkuuta s. 3–4. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 28.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Oulun Viikko-Sanomia, vuosikerta 1830. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ovs/ovs_1830_rdf.xml.