Ihmisen kasvot

Ihmisen kasvot. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Setrimetsän purppurallaan

ajan kuudes päivä vallan

valoon vaatetti.

Perho pieni, kultasiipi

ruusuin luona hääri, hiipi,

niitä suuteli.

Helmi hohti aallon alla,

valkojoutsen varjoisalla

souti salmella;

hehkui punarypäleinen,

leikki kaino kyyhkyläinen

paratiisissa.

Korkein kauneus vain puuttui

luonnossa, kun vielä puuttui

kruunu luomisen,

kunnes kasvot kauniit hohti,

silmä kirkas päivää kohti

aukes ihmisen.

Vuoren lumi loistavainen,

aamurusko purppurainen

luopui loistostaan;

tähti armas, heloittava,

päivän otsaa kaunistava,

mieli jättää maan.

Tomuist’ ihmissilmät koitti,

kumartaen kunnioitti

niitä eläimet,

kun ne sulo, lempi täytti,

kun ne surun takaa näytti

toivon kyynelet.

Ihastuipa tuohon uuteen

hurmaavaiseen ihanuuteen

enkel’joukkokin.

Siinä loisti Luojan kuva:

siihen Luoja riemastuva

painoi sinetin.

«Tomu kaikk’on; elävätä

sielua ei ole!» Tätä

lausut ylpeillen.

Peilaa kasvos lähteen veteen,

niin se näyttää silmäis eteen

väittees tyhjyyden.

Katso otsaa viisaan, jalon:

lähde vuosisatain valon,

taulu totuuden.

Katso sankarinkin silmiin:

tulta, joka säihkyy ilmiin,

mailmaa halliten.

Entä sulo, ihannelma?

nosta aamuhunto Selman

ruusuposkelta!

Katso! silmä kaino, hellä!

Katso! kutrit löyhytellä

alkaa tuulessa!

Seuraa säälivää, kun tätä

laakson huonoon majaan hätä

kutsuu kurjain luo:

kas, kuin katse pienoisille,

silmänluonti sairahille

levon, lohdun tuo;

Muoto taivaan asujitten,

maassa haamu enkelitten,

kasvo ihmisen!

Häviätkö kuolemassa?

Etkö aina taivahassa

itke hymyillen?

Teet sen. Muotos, äänes vielä

saapi enkeleinkin siellä

mielet liikkumaan.

Selma, sinut taivahassa,

tuolla iki-onnelassa

vielä nähdä saan!

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.