Ihmisen lankeemus

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ihmisen lankeemus.
(Suomennos uudesta ruotsin virsik. n:o 43.)
Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Maa, täys’ Herran kunniata,
Kaunis, runsas verholta,
Luojan voimaa, armoa
Näytti; niin-ikähän taivas
Herran majesteettia,
Askelinsa loistavaa.
Ihminen nyt ilmestyypi
Herran kaikki-voimasta,
Rakkauden kruunaama;
Onnellensa riemuitseepi:
Sydän virhettömänä
Kuvastaapi taivasta.
Säde Herran viisautt’ on
Hänen puhdas sielunsa.
Autuutta ja tyyneytt’ on
Sydämmessä syttyvä:
Kipu hänt’ ei kiusannut,
Himo-kaan ei kärttänyt.
Hänen onnensa on olla
Totteleva, tyytyvä, –
Taivaan riemuun rienteä;
Mall’ on maata kaunistella, –
Vapaudessa, viisasn’ ain’
Herran armoo oivaltaa.
Pian, voi! tää kirkas päivä
Muuttui yöksi synkäksi;
Tuska meille tuprusi:
Petettynä ihmis-räiva
Kokoi päälleen kostoa,
Rikoksille määräämää.
Turhaa järki taisteleepi
Vasten pilkko-pimeää,
Meidän voimattuuttamme.
Himo kahlehet takoopi
Sydämmelle raskahat,
Eronneellen Herrasta.
Kuitenk’ uusi päivä koittaa,
Pimeästä pilkistää;
Jumal’ itse pelastaa,
Meidät turvihinsa ottaa.
Katuen ja uskoen
Armo saadaan Jeesuksen.
Jeesu, armahtanut meitä
Menemällä kuolemaan
Ihmis-su’un puolesta!
Verelläsi suusi peitä, –
Elo, autuus, jälkiäs
Seuraavillen anna taas!

H. K. K[orander].


Lähde: Suomen Julkisia Sanomia 28.11.1859.