Iidalle kolme maljaa

Iidalle kolme maljaa. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio

Kun rusko maita kultaa,

Mä ensimaljan juon,

Ett’ aina nuoruun tulta

Ois rinnas’, siks’ teen tuon.

Ja siksi jo aamulla varhain

Juon maljasi riemuiten,

Ett’ lapsuuden muistelmat parhain

Nyt täyttelisit sydämen.

                         Eläköön!

  Kiuru ilmassa, Aamun valossa

  On niin ilosa Veitikka;

  Lassa Neitonen, Mielitehtonen

  On niin suloinen Vilvakka:

Kun aurinkoinen jalo

Saa täyden loistonsa,

Ja pimein, synkin salo

On lemmen valossa,

Mä tempasen maljasi toisen,

Juon kesk’iän onneksi sen,

Ett’ ain’ ilo siskoni moisen

Vaka ois, kuni kyyhkyisen.

                         Eläköön!!

  Joutsen valkea On niin suloisa,

  Järven lahdella Uskelee;

  Neito nuorena, Ikäpuolena

  Sulhakultoa Muistelee.

Taas soidess’ iltakellon

Mä tyhjään viimeisen,

Ja poikki laakson, pellon

Luon silmäin läntehen;

Kun iltamon purppuraloisto

Vetten kalvoa vaan kuvastaa,

Niin Sulleki taistojes voitto

Elos’ illalla pilkottaa.

                         Eläköön!!!

  Kasvos kalpeat, Hapset harmajat,

  Silmäs kirkkahat Vanhuksen;

  Toivon, siskonen, Että saisit sen

  Kunniaseppeleen Arvoisen!

Lähde: Paavo-Kallio, E. 1883: Rikkaruohoja. I. Jyväskylä.