Ikkunaristikoilta

Ikkunaristikoilta. Kirjoittanut Hilja Tamminen

Tiu’ut.

Helisevi tiellä tiu’ut,

soipi helke heleään,

reki liukkahasti liu’ut,

hepo juoksee vikkelään.

Narskuu lumi jalaksissa,

heidän ohi kiitäissään.

Mies ja hepo huurtehissa,

katsomaan mä tuota jään.

Mietin yksin: mihin hällä

matka lienee kiireinen.

Kosioonko? Etäämmällä

helke kuuluu kulkusen.

Viipurin lääninv.

Pälvet.

Katsoin ikkunaristikoilta

taakse vankila-aituuksen,

näinpä harmailta kallioilta

lähteneeksi jo hankien.

Kuiske rinnassa mutta soi:

»Jo on pelloilla pälvet, oi!»

Kohta vuokkoset hennot herää,

kevätpuroset pulppuaa,

leivot liitävi päivänterää

kohti, lauluja kaijuttaa.

Alina kuulla, en nähdä voi,

vaik on pellolla pälvet, oi!

Turun lääninv.

Lapsi.

Mä kammioni ikkunasta nään

ihanan lapsukaisen, kutripään,

mi vilkutteli pikku kädellään.

Kätöstä tuota katsomaan mä jäin,

kun vangille se huiski herttainen.

Mä lapsuuteni muistin kultaisen.

ja tunsin vesihelmen silmässäin.

Helsingin l. v.

Kukat.

Pihalle milloin katsoin, eessä sama

on kiviseinä, aikain sammaltama.

Sen rosopintaa illoin tuijotin.

Mut kerran huomaan, että sammalista

mi versoi harmaan kiven halkeimista

on sinikellot nousseet kukkihin.

Ne huojuu, nyökkää suvituulen mukaan,

ei niiden tarinata tiedä kukaan,

mä kesäyössä valvoin, kuulin sen.

»Me emme itänehet siemenistä.

Me puhkesimme vangin kyynelistä

mi kastaneet on öisin vuotehen.»

Hämeenlinnan k. h.

Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.