Ikkunaristikoilta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ikkunaristikoilta.

Kirjoittanut Hilja Tamminen


Tiu’ut.[muokkaa]

Helisevi tiellä tiu’ut,
soipi helke heleään,
reki liukkahasti liu’ut,
hepo juoksee vikkelään.
Narskuu lumi jalaksissa,
heidän ohi kiitäissään.
Mies ja hepo huurtehissa,
katsomaan mä tuota jään.
Mietin yksin: mihin hällä
matka lienee kiireinen.
Kosioonko? Etäämmällä
helke kuuluu kulkusen.

Viipurin lääninv.

Pälvet.[muokkaa]

Katsoin ikkunaristikoilta
taakse vankila-aituuksen,
näinpä harmailta kallioilta
lähteneeksi jo hankien.
Kuiske rinnassa mutta soi:
»Jo on pelloilla pälvet, oi!»
Kohta vuokkoset hennot herää,
kevätpuroset pulppuaa,
leivot liitävi päivänterää
kohti, lauluja kaijuttaa.
Alina kuulla, en nähdä voi,
vaik on pellolla pälvet, oi!

Turun lääninv.

Lapsi.[muokkaa]

Mä kammioni ikkunasta nään
ihanan lapsukaisen, kutripään,
mi vilkutteli pikku kädellään.
Kätöstä tuota katsomaan mä jäin,
kun vangille se huiski herttainen.
Mä lapsuuteni muistin kultaisen.
ja tunsin vesihelmen silmässäin.

Helsingin l. v.

Kukat.[muokkaa]

Pihalle milloin katsoin, eessä sama
on kiviseinä, aikain sammaltama.
Sen rosopintaa illoin tuijotin.
Mut kerran huomaan, että sammalista
mi versoi harmaan kiven halkeimista
on sinikellot nousseet kukkihin.
Ne huojuu, nyökkää suvituulen mukaan,
ei niiden tarinata tiedä kukaan,
mä kesäyössä valvoin, kuulin sen.
»Me emme itänehet siemenistä.
Me puhkesimme vangin kyynelistä
mi kastaneet on öisin vuotehen.»

Hämeenlinnan k. h.


Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.