Illalla uneksin kerta
Ulkoasu
Illalla uneksin kerta. Kirjoittanut Kössi Kaatra |
- Illalla uneksin kerta,
- hautoelin haavehia
- takkavalkean valossa,
- eessä roihun riutuvaisen.
- Ylleni hämärä hiipi,
- varjoja vaelteleikse.
- Oli mulla polven päällä
- tyttö pieni, puhdas pulmu,
- kirkas, kaunis katsannolta,
- hipiältä hieno, raitis,
- asuja elämän aamun,
- päivän koiton, lämmön lapsi.
- Tyttönen kätensä kierti,
- käsivaret hennot, valkeet
- kahlehiksi kaulanani,
- sitaisi suloisen solmun,
- painoi päänsä povelleni,
- katsett’ etsi katseellansa.
- Himmeni takassa huike,
- tulen tuike sammui, riutui;
- puut oli palaneet poroksi;
- tuolta täältä tuhkan alta
- hiukan puunti pieni hiili.
- Syttyipä sydämeheni,
- pulpahti povehen mulle
- uusi aatos, aivan outo,
- haave herkkä ja valoinen,
- jota ma tajusin tuskin,
- en ees’ puolta ymmärtänyt –
- niin se oli outo, kumma
- ilmestys imehtivälle,
- mielikarvaan kantajalle
- vaivassa väettömässä.
- Hälveni surujen summa
- omantunnon tuska, polte;
- ehjänä sydän sykähti;
- veren kierto talttui, tyyntyi.
- Olinko unessa, vaiko
- valvehilla? Tuot’ en tiennyt.
- Tuosta tunsin, kuinka kasvoi
- rauha, riemu rinnassani,
- tunsin tuulen henkäyksen,
- kesäisen ihanan ilman
- ottavan olemukseni,
- kokonansa, kaikkinensa;
- kukkaset yleni, kasvoi,
- kedon korut keinueli
- tuossa ihan itsestänsä
- ilmassa, iloitakseni;
- lauloi linnut, luomakunnan
- kaikki kantelot kajahti.
- Kuulin laineen loiskinata,
- rantahiekan helskytystä,
- kahiloiden kumman laulun.
- Kuulin korpien kohinan
- sekä vuorten suuret äänet,
- erämaiden ennustukset.
- Kaikki, kaikki kuulin tunsin
- riemussa rajattomassa,
- ilossa iki-hyvässä.
- Itse mä kedolla kuljin,
- astelin alankomaita
- kera tyttösen korean,
- sinipiian sievänlaisen,
- soitossa suvisen päivän,
- illan viileän ilossa.
- Suuri ja suloinen rauha,
- rinnan rauha, onnen huomen
- oli mun osaksi tullut,
- tullut mulle, tuiretulle.
- Havauduin haavehesta,
- hurmauksesta heräsin.
- Polvelt’ oli poissa tyttö
- paennut povelta pulmu.
- Takka tumma niinkuin yöhyt,
- pirttikin pimeä aivan.
- Kuitenkin unikuvista,
- kukkasista kauno-haaveen
- jotakin jälelle säästyi
- iloksi elon ikävän:
- Usko, luottamus unihin,
- hartauteen haavehien!
Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.