Ilo-Laulu Jesuxesta/Christuxen Hautamisest

Ilo-Laulu Jesuxesta XXII: Christuxen Hautamisest Kirjoittanut Mattias Salamnius

Luku XXII.

Kristuksen hautaamisesta.

Joosefi jalo tuleepi,
Arimathiass' asuva,
Raatiherra rauhallinen,
Rikas riistasta peräti,
Kunniasta kuuluisampi,
Herran pelvossa parahin,
Eikä ollut mielistynyt
Työhön toisien tyhmimpähän.
Oli itse kanssa ollut
Jesuksen opetuslapsi,
Vaikk' ei ennen ilmoittanut.
Tahtoin vältteä vihoja
Julmimmitten juutalaisten.
Vaan ei nyt enämpi huoli,
Suru saatti rohkeaksi,
Murhe Herran ruumihista.
Pyrki luoksi Pontiuksen,
Anoi aivan rohkeasti,
Herran ruumista rukoili,
Alas ottaansa aneli

Haudataksens' hartahasti.
Tästä Pontius peräti
Imehteli itsellensä,
Kuin jo kuuli kuolleheksi,
Sielun poijes siirtyneeksi.
Päämiestä puhutteleepi,
Tutkiipi toden perästä;
Kuin tunsi toden asian,
Antoi ruumihin anotun.

Liinavaattehen valitun
Osti Joosefi jaloimman,
Millä mietti kaunistaansa
Herran ruumista hyvimmän.
Sillä hetkellä samalla
Toinen kumppani tuleepi,
Nikodemus noudattaapi,
Jok' oli ennen yöllä ollut
Jesuksen opetuslapsi,
Tutkein tietä autuutehen;
Vaikk' ei tohtinut eläissä
Itseänsä ilmoitella,
Kuiten kuolleesen kajoopi.
Mitan tuopi mirramia,
Aloeeta aivan paljon.

Sata naulaa näin sekaisin
Panit, ruumihin pyhimmän
Puettivat puhtahalla,
Liitit liinan kallihimman,
Että yrttejä paraita,
Jälkehen tavan totutun.

Hauta vaivalla hakattu
Korean kallion sisähän,
Jalon Joosefin varalla,
Ehk'ei ennen haudattuna
Tähän kuollutta ketäkään;
Siihen Jesuksen sioitti
Tähden juhlan joutuvaisen;
Vahan suuren, vaivoin varsin,
Kiven korkean vetävät,
Asetit oven etehen,
Itse kulkevat kotia.