Ilolaulu Suomen kielen kasvannosta

Wikiaineistosta
Ilolaulu Suomen kielen kasvannosta

Kirjoittanut Pietari Makkonen


Missä syntyi Suomen neiti,
Kussa kasvoi kaino lapsi?
Mistä oppinsa otellut,
Saanunna sanat mokomat,
Kun ei kielensä keralla
Sallittu salissa olla,
Eikä oppihin otettu,
Neuvon alle annettuna?
Siitä ei sinä ikänä
Tullut suurillen tutuksi,
Eikä päässyt päivinänsä
Ylimmäisten ystäväksi;
Kulki köyhissä kylissä,
Matalaisissa majoissa,
Talonpoikien tuvissa,
Kyntömiesten kartanoissa;
Jos kerran kävi hovissa,
Ei siihen sisällen päässyt,
Saipa käyä kartanolla,
Seinävierissä väristä;
Eikä päässyt pännän päähän,
Eikä sulkahan sopinna,
Eikä laskettu lakeihin,
Eikä tullut tuomioihin.
Niin on aivan arvotonna
Seissunna selän takana,
Niinkuin köyhä kerjäläinen,
Ovensuussa orpolapsi;
Ei suvainnut suuret kielet,
Vallankielet verraksensa,
Eikä antaneet apua
Orpolapsellen opiksi.
Muoto murheesta häneltä
Tuli aivan turmiolle,
Nuttu päällä nukkavieru
Varsin vanhasta sarasta,
Tuntui tuhmallen sanoilta,
Yksinkertainen opilta.
Niinpä kulki kuun ikänsä
Oman oppinsa nojassa;
Tuosta herrat Helsingissä
Katsoivat kalun tulevan,
Alkoi tuota armahella.
Siitä syntyi suuri seura,
Kirjaseura kiitettävä,
Joka alkaapi aluksi
Opetella orpolasta:
Silmät siistiipi liasta,
Kaulan karstasta puhisti,
Korvat kanssa kaunihiksi,
Vartalon valeli veellä,
Saippualla valkiaksi,
Hapset harjasi hyväksi,
Kähäräksi kaikki tyynni,
Rinnat kaunisti kukilla,
Panit paian palttinaisen,
Valkoisen valitun liinan.
Kaapu käyty Karjalasta,
Röijy saatuna Savosta,
Kengät on Kemistä tuotu,
Sukat kanssa Kainuhusta.
Panit kouluhun kotona,
Alle oppinsa asetit,
Yksi saatteli sanoja,
Toinen neuvoi nuottiloita.
Tuosta kasvoi kaunis neito,
Suomen ympynen yleni,
Suu on kuin sulalla tehty,
Huulilta hunaja hiiluu,
Kasvot kaunihit, koreat,
Ruskeat kuin ruusunkukka,
Silmät on sininäköiset,
Lemmenlehtiset, leviät,
Luonnossa ilo ihana,
Rakkautta rinta täynnä.
Jo nyt saattaapi salissa,
Kamarissa kaunihissa,
Oike’in omin varoinsa
Seistä suurien seassa,
Kirjat kaunihit käessä;
Lauleleepi lemmenvirttä,
Niinkuin lintunen lehossa,
Toukomettinen metsässä,
Jopa vertoja vetääpi
Ruotsin kuulun ryökkinöille.
Tuota herrat Helsingissä
Kaikki katsovat ilolla,
Herrat nuoret naimattomat
Kilvan kihlata kokevat.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.