Iltahuvi

Iltahuvi. Kelmessa esinnössä. Kolmessa esinnössä. Kirjoittanut Kustaa Paturi

(Lähetetty)

Iltahuvi.

Kolmessa esinnössä.

Henget ovat:

Matti Laulurastas, talon isäntä |

Mikko Satakieli, talon isäntä | laulniekat

Pääskytär, talon emäntä, rikas leski.

Kirvitär, rusthollin tyttö.

Jäykkätär, talon emäntä.

Maija Möhlötär, talon emäntä.

Kaika Kelatiini, varatuomarin ja ison asianajan vaimo (edellsien kanssa isot juttuen tekiät ja ihmisten panetteliat)

Aina, talon kasvatti-tytär.

(paikka on tavallinen vierashuone, keskellä lattiaa ymmyrjäinen ja sivuimmalla kulmainen pöytä, joissa palaa kummasakin pari kynttilää; ympäri huonetta on sohvia ja tuolia; sinässä isonlainen peili.)

Ensimmäinen esintä.

Ensimmäinen kohtaus.

Laulurastas. Satakieli (sivupöydän ääressä). Pääskytär, Kirvitär. Jäykkätär. Möhlötär (toisen pöydän ääressä=. )kaikki juovoat teet, puhuvat keskenänsä yksi sitä, toinen tätä).

Toinen kohtaus.

Entiset ja Aina.

Aina (tuo kirjettä ja antaa Pääskyttärelle).

Pääskytär. (Silmäilee päälle kirjoituksen, aukasee ja vilkasee sisältöä, ja rivee lukemaan seuraavan:

Arvoisa talonpojan naispuolue Herätään Seurakunnassa! Historioitsiat kertovat eräästä vaisvallasta Suomessa, jota eivät kuitenkaan pidä muuna kuin satuna: sitä vastaan pitävät vissinä totena että naispuolue on yleisesti pidetty arvottomana ja ylenkatsottuna.

Esim. mainitsevat Karhun peijaisissa, saaliin jaossa ja monissa muissa juhlatiloissa ei suaitun naisväkeä joukkoonkaan, muuna kuin palvelus-toimissa, ja eräissä juhlatiloissa vaan arvollisempien saaneen pöydässä ruokasiansa miesten seurassa.

Seuruuselämän rinnalla on naispuolilta ollut elämän edut suljettuna, niiden on tytynyt olla miesten palveliattarina; vasta miehen saatua ovat tulleet talous-apulaiseiksi ja, miestä mukaan, joskus saaneet omavaltaisen oikeudenb miehenki asiat vallita; mutta nykyisin ovat tunnustaneet lasten kasvatuksen ja oeptuksen kuuluvan ja luontuvan naisväen velvollilsuuteen –– ja ymmärrätte sen –– kuin palveliattaret muuttuvat opettajattariksi –– niin opetettavat muuttuvat palvelioiksi.

Jotkut tunnostuneet ja tyhmiin vaimoihinsa tuskautuneet miehet ovat opetusseikkojamme ja oeikeuttamme puolustaneet ja saaneet asian kysymyksen alaiseksi.

Velvollisuutemme on valvoa asiamme.

Eräs seurakunta yläisempää naispuoluetta olemme keskustelleet mainitusta asiasta ja olemme tulelet siihen päätökseen, että naisväki koettakiin voitaa suuremman opin kuin ihmisjärki, kokemuksella, harjoituksella ja utelemiella on ilmi tuonut, ja sitte yrittäköön anostaa kaikki muut toimiosat valtaansa, apitsi ainoastansa sota, meripurjehdus- ja rakennusseikat, jättäin nämät yksipuolisesti miehille elatuskeinoksi.

Nykyisin ollisi ensimmäinen temppu puuhata naisväelle kouluja ja opistoita parempia kuin nykyisin maailmassa löytyy, jossa seikassa kouluin puuhaaminen rahvaan varaksi olisi aivan tarpeellista edellä virketun asian aikaan saamisen eduksi olisi tarkoituksemme toimeen saada naisväen etua valvovainen seura.

Kehoitamme teitä arvolliset emännät ja muut naispuoluet Heräälässä keskustelemaan näistä seikoista ja toivomme vastinta, selityksellä mistä ajatuksesta olette!

Isänmaan ja eritäin sen naispuolten ennellisuuden edistystä rakstavat ja hellällä hartauden tunnolla näyrimmät palveliattarenne

Suomen Sisaret.

Uutteran kaupungissä tämä vuonna

(Jatketaan.)

Toinen esintö.

Ensimäinen kohtaus.

Entiset ja rouva Kelatiini.

Kelatiini, (tulee ovesta sisään, Pääskytär nousee, menee ottamaan vastaan, ottaa kapusonkin pois yltä ja laskee seinälle naulaan, Kelatiini antaa kättä). Hyvää ehtoota; terveisiä Torolasta (antaa kättä kaikille muille paitsi Möhlöttärelle). Suokai anteeksi että tulin kutsumata ja ehkä hyvään aikaan, kosk´on vierasten parta vierteessä ja kupit vielä käsillä; kai tee-kannusta vielä jotakin heruu, jos niinki olis että olisitte ennättäneet kumarruksille saada.

Pääskytär. Hyvät vieraat kutsumatta tulee; tervetuloa vaan.

Jäykkätär. (ketaliiniin selin oltua kuiskasee toisille). Ei taida kutsuen hyvään aikaan osatakkaan tulla meitin seuraamme.

Toinen kohtaus.

Entiset ja Aina.

Aina. (tuo teetä; kaikki istuvat pöytäin ympäri ja juovat. Ainaannettua teen menee ulos, josta taaseen tulee sisään tuoden kirjettä, jota Kelatiini tavottaa ja saakin. Kelatiini lukee).

Maanviljelijätär, siveydestä rikas, Ulpukka Saara Pääskytär, Vehmalasta. (antaa kirjeen Pääskyttärelle, joka vilkasee päällekirjoitusta ja pistää taskuunsa). Katsotaan kenenkä kynältöä on; kai se sulhaisilta tulee; ai! Auki tää onkin; en minä äsköstä kirjettä saanutkaan –– niitä taitaa olla koko pankko taskussa; kyllä hän rikkaille leskille niitä tulee.

Kelatiini. Antakai minä luen.

Kirvitär. Kyllä (antaa kirjeen Ketaliinille ja istuu itse Pääskyttären syliin) Herassöönska on hyvä ja lukee, että saadaan tietää sulhaiset ja kosiotuumat (eikä päästä Pääskytärtä nousemaan ylös kirjaa pois ottamaan).

Keltiini. (Lukee kirjeen kuin seuraa).

Sydämeni Sulo, elämäni enkeli!

Oli onnellinen nuoruuteni, jonka muisto on syvästi painettu rintaani; maa ihanalla puvullansa jalkaini juuressa kaunisti kartano-alani, tiavaan kirkkaus valaisi pääni päällä, leikkikumppanini olivat toinen viattomuus, yksinäisyys, vanhattaren vartioitsemus; rakas isäni, hellä äitini kasvattivat, säilyttivät ja hoivsivat minua näin onnellisessa ilotarhassa, jossa vahvistuin; mutta rakas isäni, joka taivalta minun on tänne kutsunut, hellä äiteni joka rakkaan rintansa alla minua kantoi, ovat jo pois kutsutut ijankaikkisiin rauhan majoihin, ja jättivät minun ikään kuin yksinäiseksi, jonka suhteen elämästäni on alkanut uusi jakso.

Mittaillessani tuota toista onnellisuuden jaksoa tulevaisuuden silmillä, olen merkinnyt ennellisien aviokumppanien kanssa ilon leikittelevän, luonnon ja riemun kaimailevan toisiansa; toisen pitävän toisen tahtoa lakina ja toisen pitävän suurempana ilona taitaissansa toisen mieltä noudattaa; jota onnellisuutta luonto lausuu ja järki vannoo olevani vailla. Mieleni yhä kuvailee tuota onnellisuuden hetkeä ja aavistaa sen toteutumista; mutta koska mahtaa kirkas aamutähti koittaa heleänä alun minulle siitä onnellisuuden päivästä –– oi iloinen aika! Voinko itseni pidättää? Vai rohkenenko teille ilmoittaa sydämeni salaisuuden? Suokai anteeksi! Minä virkan; Luonnottaret ovat teihin paraansa panneet –– ihanuutenne ja siveytenne on lumonnut minun. Lemmetär on sytyttänyt tulensa sydämeeni teitä varten, verrattomasti; ehkä olen vähän loitolla teistä, kuitenkin olen aivan liki, kantain teitä sydämessäni yleisellä hellyydellä; en taida muuta sanoa kuin että olette luotu minulle –– jos vaan olette suotu. Ah! –– –– mahtanenko tavata sitä onnellisuutta, jotta ikuisesti saisin katsella sulokiiltoa teidän sinisissä silmissänne ja rakkauden hymyä ruusunpunaisissa ja lumivalkeissa kasvoissanne –– –– ja –– satuttaa huualiani sokerimakeisiin huulihinne? –– –– –– Minä vaivun jo maan lapseksi, niin kauvaksi kuin ehkä saan teiltä myöntävän vastauksen –– jonka odotukseen teidän silmäkatsantonne ovat olleet uskotteliat. Tämän toivoo todeksi teitin

Kaikkein nöyrin, hellin ja rakkain pa palvelianne

R. Keimalin.

Kirvitär. (istuu aina Pääskyttären sylissä ja irskaa) kik, kik! Herrasmies, paturuna –– ai –– kultainen Patruunskan nimi!

Kelatiini. Kaunis on rakkauden kirjain, kaunis on mieskin; kuin ei vaan pahat kielet väliin pääsisi. Onko toi kirja, kuin muutkin tuumat, jo montaki unteointa yötä Pääskyttärelle saattanut? Tottahan noi mainitut aamutähden kirkkaat säteet, onnellinen ilotarha elämän ja silmäin sulokliitto ja jotenkin teissäkin kuvailevat samoja onnellisuuden tunteita.

Pääskytär. (osottain sormellansa kirjettä). Tuo kirje minulle ei ole tehnyt eikä teekkään yön levottomuutta; ei se Reimalinilta ominneuvoin semmoinen ole, eikä se Reimalinin elämää kuvailekkaan. Se on Reimalinista teentä. Ja valetkuvausta. Reimalinin onni hukkui jo vanhempain kuoltua; hän on jo suuressa onnen kaipuussa –– ehkä ei vaimonsa, kuuluuhan sillä niitä olevan enemmänkin, vaan tavaroista. Sampankalja, jota sanottiin jo hevosensakin suuhun kaataneen, isvossikoille viisin, kuusin ruplin yöseessä juomaraha, hevoiskaupat ja suuren koirajoukon ruokkiminen j. m. m. on tavaran ja omaisuuden niellyt; laiska on ollut toista pyytämään; tavaroita se meille tulis naimaan ei vaimoa minusta; paljon on jo puhuttu ja loppu kelpaa puhumata. Pahat (oikeestansa hyvät) kielet on jo paraiksi ja aikanaan päässyt väliin; nyt ei siitä enää lähde mitään.

Kirvitär. Ottakai se toinen kirje lukeaksenne, ehkä se saa rakkauden vielä heräämään ja paremmin puoleensa vetämään.

Pääskytär. Antakai rauhassa silmäilläkseni ensin läpitse ja mene sinäkieskä pois ensin (kirvitär menee pois sylistä. Pääskytär ottaa kirjeen taskustansa, joka on hyvin siistin näköinen; kuoren avattua ottaa sisästä kortin, jonka on syrjäpuolet kaunistettu kultauksella, silmäilee läpitse, heittää kortin pöydälle) menköön loppu kuin alkukin; samalta se on.

Kirvitär (ottaa kortin pöydältä ja lukee ääneen).

"Sua kannan sylissäni,

Mielessäni, unissani;

Huomaa rakkaan huokaus,

Anna sulo vastaus!"

Sulo vastaus, sulo vastaus –– voi nyt herttanen! (Painaa Pääskyttären sydämen päälle ja painaessansa uudelleen lausuu) sulo vastaus, sulo vastaus, silo vastaus. (painaa kortilla huuliin) Autakai suukkosin, ensin kirjalle, ennenkö vastausta rupeette ajattelemaan.

Pääskytär. Sen liekiä, koko työttö, tuohon joutui minua pilkkaamaan.

Jäykkätär. Antakai noiden lauluniekkain kirjoittaa vastaus, saman kortin toiselle puolelle; minä arvaan että se siihen sopii paraiksi.

Satakieli. Tahdotteko kirjoittaa? Koitettaisi tässä tehdä Jäykättären neuvon mukaan.

Pääskytär. Ei suinkaan Remalinin kosiotuumista muutoin loppua tulekkaan, jos en hänelle vastausta anna.

Satakieli. Kuinka mmonta pykälää on lämmintä rinnassane» (painaa toisella kädellänsä nunnuja, toisella selän puolella.)

Pääskytär. Rintani onlännin Reimalinille kuin jäävuosi.

Satakieli. No –– asia on kuultu. (menee pöydän ääreen, kirjoittaa värssyn tavalliselle paperille, jonka lukee.)

"Ehkämkuinka kultasyrjä,

Ompi sinun lehtesi,

Se on mulle aivan kylmä,

Jäinen vuosi rintani;

Pankkorotti pelottaa.

Lemmen seikat laimentaa."

'Saanko semmoisen värssyn kirjoittaa kortin toiselle puolelle, joka pannaan uuden kuoren sisään ja saatte työntää Reimalinille takaksisin?

'Pääskytär. (ottaa paperin käteensä, johon värssy oli kirjoitettu ja silmäilee lävitse.) Kyllä se asian mukaisesti on; kirjoittakaa vaan.

(Satakieli kirjoittaa värssyn kortille ja antaa Pääskyttärelle, hän silmäilee ja antaa toisille; niin sitä käytetään henki henkeltä, sitä kuin tulee Satakielelle, joka sulke kirjeen ja kirjoittaa päälle kirjoituksen) Herra Patrona R. Reimalin Häviölässä. (oikia paikan nimi on Hyviölä).

Kirvitär. Kuinka nyt hennotte antaa tuommoista pilkkaa toisesta tehdä; mies kuin ulpukka –– juuri oman nimenne mukainen –– ja Patruunskan nimi –– jo sydämestäni vieksyttää!

Pääskytär. Sinä olet sen vieksytin, kuinka vaan itseäsi vieksyttänet, kuin nuoret Rusthollarit painelee nunnuja, niinkuin sinä öskön minun. (Kaikki nauraa.)

(Jateketaan.)

Kolmas esintö.

Ensimäinen kohtaus.

Kaikki entiset.

Kelatiini. Ruvetkai nyt isännät laulamaan jotakin uusia lauluja; te olette saaneetkin vaimoväen ilveitä kuulla ja nähdä; ilveilkäät teki vuorostanne.

Laulurastas. Ei ole leikkiä mitä miehet ilveilee; niillä on jäykempi luonto kuin vaimoväellä.

Kelatiini. Antakai nyt tulla jotakin, vaikka mitä lajia.

Satakieli. Ettekö suutu jos kävisi sattuvaisemmastikin?

Ketaliini. Emme.

Möhlötär. Laulakai tai juttukkai nyt isännät tekin vuorostanne; kohta ehkä lähdetään pois; mutta kuulis tuota vielä jotakin.

Satakieli. Koska halutaa kuulla, olkoon menneksi. (ottaa tuoli, panee toisen kanssa suutapäin). Istu nyt Matti Laulurastas toiselle tuolille Mikolle minulle suutapäin, vanhain Suomalsiten runolaulajain tavoin. (istuvat). Mitäs lauletaan?

Laulurastas. Ilveilys lyhytmielisten rakkaudesta [Nuotti: "Tästä mee poikain polku."]

Mikko.

Mitävasten Möhlön Mokka

Ja toi Kielikelan Kotka

Ovat nyt niin ynseät?

Tututhan ne ennen oli,

Ovat vielä sukuakin,

Muutoin hyvät ystävät.

Matti.

Etkös ole kuullut siitä

(Nautoivatten taannon niitä)

Mitä menoo pitivät?

Vanha viha puhkes kerran,

Sanailivat aika verran,

Oli oikeen keräjäy.

Mikko.

Onko ne niin höpsänöitä,

Tuittu-päivtä pöppänöitä,

Ettei sovi keskenänsä?

Mistäs sitte riitä syntyi,

Eli ensin mieli yltyi,

Turhista vai tärkeistä?

Matti.

Sekainen kuin sohlon paita

Niiden asian on laita,

Turhaa puheen polinaa;

Jot´ei taida mainitakkaan,

Sitä toinen kuulellakkaan,

Jos on jotain parempaa.

Mikko.

Totta jostain alku tuli,

Kummassakos vika oli,

Kotkassa vai Mokassa?

Eihän ilman itseksensä,

Kustaan toru ratoksensa,

Eikä elä vaihassa.

Matti

Mikka oli mieltä vailla,

Höpötteli hölmön lailla

Tuttujensa keralla;

Puhui hyvät, puhui pahat,

Puhui vielä salaisuudet,

Vaikka vanno valalla.

Ystävät ne yhdenlaiset

Teki vielä sivuun siivet,

Loivat jutun kulkemaan. ––

Pian sai ne kohta kuulla,

Sitä ollut nautu-suulla,

Miktei mennyt itkemään.

Kotka herkkä huuliltansa,

Tottunut jo tavoiltansa,

Puhumahan pikainen,

Teki tyhjäksi vikansa,

Kaunistellen kunniaansa,

Mokkaa kovin moitien:

"Se on oikein Holopotti

Koralta jo viran otti,

Läymäähän leukojaan;

Sanon suoraan: senki nauta,

Kestikäinen hupahauta,

Heilu, hailu puheitaan."

"Ettei sentaan millään muotoo,

Maija van saa siitä tietoo,

Mitä tässä puhutaan."

"Kustas niitä lääpötelee,

Pidemmälle levittelee."

Vastas tutut vakuuttain.

Vaan kuin tapasi hän Mokan,

Kohta puhui jutut Rotkan,

Lisäs vielä omiaan.

Mokan huulet hömmäilivät,

koko kasvot punehtuivat,

Näitä kuullen korvillansa.

"Voi nyt! voi nyt! Postilaukku,

Yhdenkös se jo niin haukku."

Sano Mokka tyrmissään.

Tuota vielä tuumailivat,

Monen tavat kuvailivat,

Viallisna viorheissään.

Mikko.

Kuinka ne niin sekoittavat,

Toisiansa häpäsevät? –– –– ––

Se on huono rakkaus.

Tekeekö ne tyhmyydestä,

Vaiko varsin pahuudesta.

Mikä niiden aivotus?

Matti.

Se on sitä ihmislaija,

Kaija niinkuin myöskin Maija,

Mitkä löytää huvinsa,

Hakee murhi viisaallenki,

Nauraa tyhmän tavoillenki,

Muistamatta vikaansa.

Monta näitä Mattiaki,

Vielä vaari Mikkoaki,

Joilla tavat tämmöiset;

Niinpä niistä nauretaanki,

Lillun. Löllön lauletaanki, Aivan niin kuin ansaitseet.

Möhlötär. Jos te olette niitä sieltä heitetyitä veikaria. Olette semmoisen laulun tehneet minusta ja Rouva Relatiiista; voi pahukset teitä. Pitäkäi murhe omistakin virheistänne –– vielä taitaa parempia maalimassa löytyä ja joku teitinki tapojanne ilveillä; en taida minä ainoa Holopotti maailmassa olla; eipä ole muidenkaan suu pikilankalla kiini nulottu. Hyvästi (Kumartaa ja menee matkaansa).

Kelatiini. (niin tuimistunut ettei sanaa suustansa saa, muuta kuin pahastio sorottain.) Vai olen Minä Polstilankku: paljon se on. Kanat on tähän aikaan viisaampia kuin munat; te olette tulleet kunnioitetuksi parempain ihmisten seuruudesta; mutta te ette ole käyneet huutijärvellä. –– Minä olen viimeinenlehju, jos minä tän erän perästä annan itseni talonpoikaiseen seuruuteen. Tän pilkan saatte vastata tuomarin edessä; ennenkö te minun mieheni käsistä pääsette, imelän maistatte. (ottaa päälysvaatteensa naulasta, heittää yllensä, menee pois ja paiskaa oven peräänsä kiini niin että lasit tärisee.)

Toinen kohtaus.

Laulurastas. Satakieli. Pääskytär. Kirvitär Jäykkätär.

Jäykkätär. Postilankku ja Holopotti jo saivat kerran vuoronsa kuulla; kävi hän jotenkin karkeesti; mutta ei ollut liiaksi; ne eukot ovat jo niin monen takkiin paikan panneet, että joutivat kerran tulla itsetänsäki jotakin kuulemaan. Ei sitä ihmistä paljon paikoolla ole, joka ei niiltä ole arvioitu moneen polveen taaksepäin, ja tunnottomasti pahemmaksi asiat puhuttu, yksin aluttomatkin.

Pääskytär. Kyllä kuvaili niiden tavat ja niiltä itse toisillensa vihapäissä annetut nimetkin: mutta panitte niin pönkkämäisen nuotin; nuotti laulun kaunistaa.

Satakieli. Myöden annettu; nuotti laulun ihantaa: mutta pönkkämäinen on laulun sisältökin ja niin lihavat sanat ei kovin kaipaa nuotin kauneutta. Päätarkoituksessa olime vaadittu semmoisen nuotin antamaan. Kaunis nuotti valloittaa kuuliain ajatuksen, tenkin naisväen, jottei sanain sisältö menekkään mieleen, joka näin painavassa asiassa on pääasia.

Kirvitär. Hullut muijatkuin kiusasivat miehiä ilveitten tekoon; vanhaa se on että miehet voiton ottavat, ja ottivat nytkin muijista voiton, koska saivat niin vihaisena pois lähtemään. Kyllä te ukkokullat laskitte laulunne kuita myöden ja tahdotte mennä askeleen takasin päin; pitäisi vähän säästää myös, niin kuin tekin muita vaaditte.

Laulurastas. Emme tässä menneet takasin eikä eteen, koimme pysyä ajassamme ja rippua asian oikiassa laadussa –– emmehän itseämmekään osattomaksi jättäneet. Ja saittepa tästä taas holopotin ainetta levittääksenne ympäri maakuntaa. Kyllämä sen arvaan että kukin teistä kiiruhtaa askeliansa kotiinsa naapureille tätä virttä veisaamaan. Eikö tosi?

(Kaiikki syöksevät ulos ovista ja samalla esirippu laskee.)

Maamies. (Kustaa Paturi)

Lähteet: Hämäläinen 2/3/1860, 9/3/1860 ja 16/3/1860