Iltarukous

Iltarukous. Kirjoittanut Saima Harmaja

Autuas tähti matkallaan

hymyy huoneeni ikkunaan.

Suloista päivän himmeydestä

sydän on taivaan välkkeessä pestä.

Sentään ma rukoilen tähtiä: luokaa

minusta pois sädekasvonne nuo.

Viekää loistonne köyhien luo,

kaikkien, jotka nyt kivusta huokaa.

Mulle jo viittoi kirkkaus tien.

Taivaan armon uneeni vien.

Vaan yön hetkinä armahtakaa

kaikkia, joita nyt kärsimys syö,

jotka nyt tuskan majoissa makaa,

joille kauhuna saapuu yö.

Siunaten vaimoa vapisevaa,

miestä, ken uupuu kourissa myrskyn,

ylitse merten ja tuskien hyrskyn

taivaan siltoja lingotkaa.

Laihojen kätten ma läheltä nään

teihin nousevan hädässään.

Missä ei ihmisrakkaus auta,

missä on tuhanten kauhea hauta,

sinne, orpoja lohduttain,

viekää loistonne autuain.

Korkein tähti! Jos jalkaisi alle

uupunut vuoteelle kurjimmalle

lapsi on nyt, kivun-valkoinen:

astu taivaasta luokse sen!

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.