Inkerin rajalla

Inkerin rajalla. Omistettu äitini isälle. Kirjoittanut Saima Harmaja

Reki ajaa halki kylien.

Lähestymme lakkaamatta itää.

Outo pelko lumoissaan sua pitää.

Mitä mietit, katse tummeten?

Silmin näet sodat kestetyt,

elät julman taistelun ja kauhun,

paon, ryöstön, tulipalon, sauhun,

jok’ on nämä metsät kiertänyt.

Näet heimos väkevämmän alla

nääntyvän – ja sentään nostat pään:

Länsi itää vastaan seistessään

milloinkaan ei kuole kuolemalla.

Säilyy, ken ei itseänsä kiellä.

Tuhat kertaa itä kipunoi

yli Inkerin, vaan yhä siellä

puhdas Väinämöisen kieli soi.

Silloin hangen alta kohoaa

jotain, jost’ et silmääs kääntää saata:

raja yli seudun kohoaa

synkentäen varjollansa maata.

Hengähtämättä sa näet sen.

Kipeästi halki kylien

raja väkivalloin tehty leikkaa,

läpi veljies sen rauta leikkaa.

Kosket piikkejä sen kädelläs,

ja ne pistävät sun sydäntäs.

Pysähdy ja itke, vaeltaja!

Omaa heimoasi silpoo raja.

Inkeristä asti Uraaliin

näet vitkaan: valtavana siellä

lepää maa, mi kohtalonsa tiellä

peittynyt on pilviin verisiin.

Vuosisadat helmastaan se meihin

kuolemaa ja vihaa uhoaa.

Mikä sitoi Suomen heimon teihin?

Mikä johtaa sua, tuskan maa?

Mittaamattoman ja pyhän ajan

vavisten sa viivyt luona rajan.

Tapahtukoon tahtos, Isä meidän.

Tulkoon valtakuntas, Isä meidän.

– Rusko sammuu. Jälleen länttä kohti,

sinne, mistä viime valo hohti,

kääntyy reki. Itä yöhön jää.

Sumu Venäjältä leviää.

Piikkilankain varjo lepää tiellä.

Miten hepo kotiin kiiruhtaa!

Yksinäiset tulet tuikkii siellä,

minne kättä ojentaa et saa.

Nosta silmäs! Hiljaa syttyvät

kaikki taivaan kauniit kynttilät.

Tutkimattomina näämme yhä

taivaan kirjoituksen loistavan.

Yli Euroopan ja Aasian

välkehtii sen tähtikieli pyhä.

Kirkas tähti! Heitä säteitäsi

heihin, joiden päällä Herran käsi

päivällä ja yöllä raskas on.

Auta heitä, joilla raskas on!

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.