Isä (Spitteler)

Isä Kirjoittanut Carl Spitteler

Mä kera kumppaneiden pelotonten

unessa elonmeren yli kuljin.

Yön pimeässä kotiin saavuttiin.

Ja rihlapyssyin toiset vartioimaan

jäi ääreen kirkkomaan. Muut hevosia

läks hankkimaan. Mut isän haudan ääreen

mä yksin hiivin. Ahdistavin kiirein,

mi salpas hengitystä, lapioin.

Mä kaivoin, kaivoin. Lapioni painui

maan poveen pohjattomaan. Turhaan. »Isä»,

mä huusin, maahan vaipuin, »tää on poikas!

Jo ratsut odottaa! Nyt ylös! Pakoon!»

Yht’äkkiä hän seisoi vieressäni;

niin ilmettynä, kuin ei kuollut oiskaan.

Vain hiukan väsyneenä. Käden pisti

hän kainalooni; silmät umpeen jäivät,

ja kieli niinkuin uness’ soperteli.

Hänt’ autoin satulaan. Ja kun me nyt

pois nelistimme mielin toivorikkain,

suursodan, rauhan, myöskin kaiken muun,

mit’ oli tapahtunut siitä päivin,

mä hälle kuvasin. Hän ilostui

ja usein päätä nyökkäs hymysuin.

Mut pian hän jo horjuu satulassaan,

pää painuu, kädet tukikohtaa etsii.

Ja nyt hän valkopartaa ravistaa

ja sitten soinnittomin äänin kuiskaa:

»En jaksa enää. Tahdon levähtää.»

Ja kun nyt autoin hänet satulasta,

näin äkkiä, häll’ että paidan alla

ol’ avohaava, joka rintaa söi.

Hän oli sisält’ ontto, aivankuin

ei ihon alla luuta, lihaa oiskaan.

Nyt tiesin: häntä pelastais en koskaan.

Lähde: Kailas, Uuno 1924: Kaunis Saksa: sarja saksalaista lyriikkaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.