Siirry sisältöön

Isän perintö

Wikiaineistosta
Isän perintö

Kirjoittanut Jonatan Reuter
Suomentanut Eino Leino.


Kahdeksan kymment’ täyttänyt
on Antti Honkanen,
mut suora niin kuin nuori kuus
on varsi vanhuksen.
Nyt tänään juhlapäivä on,
sill’ uljas poikansa
on nainut nyt ja perinnön
on saapa samalla.
He kunnahalle kulkivat
ja vanhus viitaten
ylitse vetten, vainion
näin lausui pojalleen:
»Tääll’ oon ma, katso, taistellut
ja surrut, iloinnut.
Tuo maa se nieli voimani –
nyt oon jo uupunut.
Täss’ synkän, kolkon korpimaan
ma kaasin kirveelläin
ja louhet raadoin, vihdoinkin
sain laihoon maan ma näin.
Sun vuoros on, sun aikas on
nyt käydä taistohon
keväisin voimin voittamaan
tuo luonto armoton.
Käy isäis teitä astumaan
maanmiesi vapaa nyt
ja työstä löydä riemusi,
kuin min’ oon löytänyt.
Lain käskyt kuule, taistoon nous’
kun vaatii rauha maan,
ja pelkää Luojaa – elää näin
voit tyynnä ainiaan.
Se onpi ainoo perintö,
mi antaa mulla on,
mut oma maa ja oma lies
on rikkaus verraton.
Siis paina auras vankasti
sä perintömaahas vaan! –
Vaoista niistä nouseva
on vilja synnyinmaan.»
Hän päätti, palas töllilleen
ja pöydält’ auki löi
hän suuren, rakkaan kirjansa
ja elon leipää söi.
Siin’ istui vanha Honkanen
nyt juhlapäivänään
ja valkohapset hangellaan
ne varjos vanhan pään.


Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.