Isän perintö
Ulkoasu
Isän perintö Kirjoittanut Jonatan Reuter |
Suomentanut Eino Leino. |
- Kahdeksan kymment’ täyttänyt
- on Antti Honkanen,
- mut suora niin kuin nuori kuus
- on varsi vanhuksen.
- Nyt tänään juhlapäivä on,
- sill’ uljas poikansa
- on nainut nyt ja perinnön
- on saapa samalla.
- He kunnahalle kulkivat
- ja vanhus viitaten
- ylitse vetten, vainion
- näin lausui pojalleen:
- »Tääll’ oon ma, katso, taistellut
- ja surrut, iloinnut.
- Tuo maa se nieli voimani –
- nyt oon jo uupunut.
- Täss’ synkän, kolkon korpimaan
- ma kaasin kirveelläin
- ja louhet raadoin, vihdoinkin
- sain laihoon maan ma näin.
- Sun vuoros on, sun aikas on
- nyt käydä taistohon
- keväisin voimin voittamaan
- tuo luonto armoton.
- Käy isäis teitä astumaan
- maanmiesi vapaa nyt
- ja työstä löydä riemusi,
- kuin min’ oon löytänyt.
- Lain käskyt kuule, taistoon nous’
- kun vaatii rauha maan,
- ja pelkää Luojaa – elää näin
- voit tyynnä ainiaan.
- Se onpi ainoo perintö,
- mi antaa mulla on,
- mut oma maa ja oma lies
- on rikkaus verraton.
- Siis paina auras vankasti
- sä perintömaahas vaan! –
- Vaoista niistä nouseva
- on vilja synnyinmaan.»
- Hän päätti, palas töllilleen
- ja pöydält’ auki löi
- hän suuren, rakkaan kirjansa
- ja elon leipää söi.
- Siin’ istui vanha Honkanen
- nyt juhlapäivänään
- ja valkohapset hangellaan
- ne varjos vanhan pään.
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.