Isäni perintö

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isäni perintö.

Kirjoittanut Immi Hellén


Isäni, ennenkun silmänsä sulki,
ennenkun Tuonen hän tuville kulki,
katsehen luoden minuhun päin
kirkkahan, hellivän, haasteli näin:
– Soisi en sortuvan majamme harjan
Poikani, vanhinna veljessarjan,
toimella työhösi tarttuos,
kotisi turvaksi varttuos!
Ei ole kultia, aarteita mulla,
työlläsi täytyy sun toimeen tulla.
Saat multa kuokan ja lapion
muokata tanhuita Tapion.
Katsohan, poikani, ettei ne ruostu
Vielä on neuvoni: oi, älä suostu
juonihin viekasten viettelijäin. –
Silmä sen sammui, orvoksi jäin.
Itkien isäni saattelin hautaan,
luottaen tartuin perintörautaan,
isäni kuokkaan ja lapioon. –
Luoja mun työtäni siunatkoon.
Syvälle painaen lapionkärjen
valtikan harmajan hallan särjen.
Kivikon kalsean kuokkani
viljelysmaaksi muuttavi.
Niin minä povesta kotoisen mullan
nostatan kalleimman tähkien kullan.
Isäni, muistoas siunaan ain’,
perinnön parhaan sinulta sain.
Äitini jyväset laarista löytää,
siskoni armas, oi kattaos pöytää.
Ei meillä puuttehen peikkoa näy,
kaikki kuin isämme aikana käy
Isäni perintö, lapio, kuokka,
onnen sä minkä kotiimme tuotkaan!
Kalliimmat kultaa ja hopeaa,
eikä ne konsaan ruostua saa.

1925.


Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.