Isa Asp (Uusi Suometar)
| Isa Asp Kirjoittanut anonyymi |
I s a A s p oli äskettäin poismennyt suomalainen naisrunoilija, jonka runokykyä tunsi ainoastaan lähin ympäristönsä, Jyväskylän opettajaseminari. Hänestä annetaan ”Suomen Kuvalehdessä” seuraavat tiedot.
Isa Asp syntyi Helmikuun 4 p. 1853 Utajärven kappelissa, Ämmäkosken sahalla, jossa hänen isänsä oli sahanhoitajana. Perheen vanhimpana lapsena oli hänen kasvatuksensa hellä. Kun hän vähän toimituksiin kykeni, oli hänen asiansa nuorempia siskoja ja veljiä hoitaa. Vähemmän veikkonsa kehdon ääressä hän kyhäilikin ensimmäiset lapselliset laulelmansa.
Niin eleli pieni Isa hurskasten vanheimpainsa kasvattamana iloisen lapsuutensa rauhaiset vuodet. Vaan hänen ollessaan 13 tahi 14 vuotinen, tapahtui käänne hänen elämässään. Vanhempansa tulivat Puolankoon, jossa ostivat pienen maatilan. Täällä tuli Isa tutuksi papin perheessä, jossa oli nuori, samanaikainen tytär kuin Isakin. Tämän kumppanin kanssa vietti hän nyt päivänsä lukemalla, tutustuen siten Ruotsinmaan mainioin kirjailijain teosten kanssa, joista erittäin runolliset häntä miellyttivät. Myöskin kotimaan kirjailijain teoksia tutkittiin, setä Ruotsin- että Suomenkielisiä. Parin vuoden näin kuluttua, lähettivät vanhemmat Isan Kajaaniin kouluun. Täällä hän ei viipynyt täydelleen vuottakaan, kun palasi kotiansa, jossa hän oli, kunnes Elokuussa v. 1871 tuli Jyväskylän seminariin.
Ankaran lukemisen ohessa alkoi nyt hänen runolähteensä kummuta. Enimmiten ilmestyi alkupäästä tilapäisiä runoelmia, niinkuin Porthan’in, Franzén’in y. m. muistojuhlia seminarissa vietettäissä, nais-oppilasten luku-yhtiotä avattaessa y. m. Kaikista loistaa esille raitis henki, puhdas tunto ja innollinen isänmaan-rakkaus, vaikkapa, niinkuin vasta-aloittelevalla ainakin, kuvaukset ja vertailut ovat toisinaan himmeät.
Suomen kielen ja Suomenmaan menestys ja varttuminen ovat usein hänen runojensa aineena.
Sydämensä nukkui kohta suloiseen unelmaan, taistelunsa sai lopun lyhyen taudin perästä Jyväskylän seminarissa Marraskuun 12 p. viime vuonna, jolloin kaipaavat oppisiskonsa sulkivat hänen silmänsä viimeiseen uneen. Hän ei siis ennättänyt nähdä kahtakymmentäkään kevättä, kun jo laskettiin paarille. Seminarissa, jossa nousevan ky’yn ei koskaan kehoituksen puutteessa tarvitse kuoleutua, vietti hän, opettajain ja toverein kunnioitusta ja rakkautta täysin määrin saaden, puolitoista ihanaa vuotta.
Isa Asp oli tuottelias runouden alalla. Ainoastaan vähempi osa niistä on julkaistu albumissa ”S u o m e n S a l o i l t a”, ”P ä ä s k y s e s s ä” ynnä, niinkuin jo mainitsimme, hänen kuolemansa jälkeen painetussa vihkossa. Runoelmain alla on nimimerkki L–e (Lovise).
Hänen merkillisyytensä on mielestämme senkin vuoksi suuri, kun hän tietääksemme oli niitä vielä harvoja naisia, jotka käyttävät Suomen kieltä aatteitansa runoelmiin pukiessa.
Näitä muisteliaisia emme voi lopettaa paremmin kuin runoilijan omilla sanoilla:
- ”Aika rientää. Ihmislapset
- Nielee hauta pohjaton;
- Työnsä seuraa heitä – mutta
- Kuolematon Henki on.
- Hengen työt ja suuret riennot
- Yli muiden seisovat;
- Muistonsa on vuosisatain
- Jälkeen tuoreet, rakkahat”.
Lähde: Uusi Suometar 12.4.1873.