Isoäiti (Franzén)

Isoäiti. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Suuret maailmalle

pojat, tyttäret

hajoo avaralle,

jäävät pienoiset.

Nyt ne piiriins ottaa

hänet tuolissaan,

tanssin alkaa: totta

on hän riemuissaan.

Tekö enkeliä,

keijuisiako?

Kysyy, helmisiä

silmissänsä jo.

Nyt hän keijuisista

alkaa kertoa,

noista suloisista,

niiden rouvasta:

Kuin hän kylvyst’ ehti

ajaa vaunuissa,

jotk’ on ruusulehti,

perho valjaissa.

Kuninkaan he kohtaa,

silloin rumpuihin

mettiset lyö kohta,

soi: God save the King.

Tuo on mahtavasti

mantel’tuolillaan:

kultaa kenkään asti

rouvan yllä vaan;

valtakunta kanssa

on mit’ onnekkain:

tanssii, soittaa kansa

taukoomatta vain.

Täten pienten kanssa

mummo loruilee,

lapsuusmuistoistansa

itse iloitsee;

selkälautaa vasten

vihdoin painuu pää,

piiriss’ uinuu lasten

unta sikeää.

Hiljaa! Hst! – He kohti

hiipii varpaillaan,

silmää tuskin tohtii

liikahduttaakaan.

Mut hän vielä havaa,

ylös katsahtaa.

Taivas itsens avaa:

enkelejä saa.

«Viestin mulle tuotte

mailman paremman,

minuun katseen luotte,

täältä kulkeissan’».

Nyt hän näkee pienot,

lausuu, painain pään,

siunaukset vienot

eikä järkykkään.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.