Siirry sisältöön

Järjestysohjeita Helsingin hallikaupalle

Wikiaineistosta

Järjestysohjeita Kasarmintorin kauppahallille.

[muokkaa]

[Helsingin] Rahatoimikamarin vahvistamat 29 p:nä toukokuuta 1908.

1) Kauppahalli pidetään avoinna joka arkipäivä k:lo 7:stä e. p. p. k:lo 8:aan j. p. p.

2) Hallin sulkeminen ilmoitetaan joka päivä kellonsoitolla neljännestunti ennen määrättyä aikaa ja täytyy sekä yleisön että kauppiaiden viimeksi mainittuun aikaan olla hallista poissa.

3)Hallimyymälöissä saa tarjota kaupaksi ainoastaan semmoista tavaraa, joka vuokrattaessa on jokaista eri myymälää varten määrätty, tullen kunkin myyjän noudattaa niitä määräyksiä, joita rahatoimikamari sekä tässä kohden että järjestyksen ja puhtauden ylläpitämiseksi antaa.

4) Myymälöiden seiniin saa hyllyjä, koukkuja y. m. asettaa ainoastaan katsantomiehen osotuksen mukaan, ja tulee myyjien ylipäänsä hyvin hoitaa sisustusta sekä erittäinkin tarkoin varjella tiskilautaa iskuilta ja kolauksilta, ollen myymälöiden omistajat vastuunalaiset kaikesta vahingosta, jonka he sisustukselle matkaansaattavat tai joka heidän huolimattomuutensa johdosta voi sille koitua.

5) Myyjien tulee noudattaa hallin katsantomiehen heille antamia ohjeita sillä uhalla että muutoin menettävät käyttöoikeuden hallimyymälöihinsä.

6) Tupakanpoltto on hallissa kielletty.

7) Koiria ei saa tuoda mukanaan halliin.

Järjestysohjeita Rantatorin, Läntisen Rantakadun ja Hietalahdentorin kauppahalleille

[muokkaa]

[Helsingin] Rahatoimikamarin vahvistamat 29 p:nä toukokuuta 1908.

1) Kauppahallit pidetään yleisölle avoinna toukokuun 1:stä p:stä lokakuun 1:een p:ään joka arkipäivä k:lo 6:sta e. p. p. k:lo 8:aan j. p. p. ja pyhäpäivinä k:lo 9:ään e. p. p. sekä lokakuun 1:stä p:stä toukokuun 1:een p:ään arkipäivinä k:lo 7:stä e. p. p. k:lo 8:aan j. p. p. ja pyhäpäivinä k:lo 9:ään e. p. p. paitsi Hietalahdentorin kauppahalli, jolle muuten on voimassa samat ajat, mutta joka suljetaan arkipäivinä k:lo 7 j. p. p. - Siivontaa varten pidetään Rantatorin kauppahalli suljettuna joka arkipäivä k:lo 1-2 päivällä.

2) Hallin sulkeminen ilmoitetaan joka päivä kellonsoitolla neljännestunti ennen määrättyä aikaa ja täytyy sekä yleisön että myyjien viimeksi mainittuun aikaan olla hallista poissa.

3) Hallimyymälöissä saa tarjota kaupaksi ainoastaan semmoista tavaraa, joka vuokrattaessa on jokaista eri myymälää varten määrätty, tullen kunkin myyjän noudattaa niitä määräyksiä, joita rahatoimikamari sekä tässä kohden että järjestyksen ja puhtauden ylläpitämiseksi antaa.

4) Myymälöiden seiniin saa hyllyjä, koukkuja y. m. asettaa ainoastaan katsantomiehen osotuksen mukaan, ja tulee myyjien ylipäänsä hyvin hoitaa sisustusta sekä erittäinkin tarkoin varjella tiskilautaa iskuilta ja kolauksilta, ollen myymälöiden omistajat vastuunalaiset kaikesta vahingosta, jonka he sisustukselle matkaansaattavat tai joka heidän huolimattomuuttensa johdosta voi sille koitua.

5) Myyjien tulee noudattaa hallin katsantomiehen heille antamia ohjeita sillä uhalla että muutoin menettävät käyttöoikeuden hallimyymälöihinsä.

6) Tupakanpoltto on hallissa kielletty.

7) Koiria ei saa tuoda mukanaan halliin.

Järjestysohjeita hallikauppiaille.

[muokkaa]

[Helsingin] Rahatoimikamarin vahvistamat 29 p:nä toukokuuta 1908.

Myymälöiden omistajien tulee pitää huolta siitä, että heidän vuokraamissaan myymälöissä järjestys ja puhtaus vallitsee, sekä sitä tarkoitusta varten ottaa vaari, ettei likaisia pakkalaatikkoja, koreja y. m. säilytetä myymälöissä eikä myöskään panna talteen näiden katolle.

Jätteitä, niinkuin paperia y. m., ei saa heittää käytävälle tai myymälän lattialle vaan pitää panna sitä tarkoitusta varten määrättyihin laatikkoihin tai säiliöihin.

Ruokatavaroiden kääreiksi käytettäköön ainoastaan siistejä, tarkoituksenmukaisia pusseja tai puhdasta käärepaperia (ei sanomalehtipaperia).

Kaikkien ruokatavarakauppiaiden täytyy olla puettuna puhtaisiin, valkosiin, pestäviin esiliinoihin ja puseroihin tai valehihoihin.

Sillä aikaa, kun halli lakaistaan ja puhdistetaan, tulee kaikkien myymälöiden olla suljettuna. Yksityisiä myymälöitä lakaistessa ja puhdistettaessa on siinä löytyvä tavara hyvin peitettävä.

Myyjä älköön kaupatko tavaroitaan muualla kuin hallimyymälässä eikä myöskään huudoilla tai muulla tavoin häiritkö kauppaa toisessa myymälässä.

Tupakanpoltto on myymälässä kielletty.

Järjestysohjeita hallien palveluskunnalle.

[muokkaa]

[Helsingin] Rahatoimikamarin vahvistamat 29 p:nä toukokuuta 1908.

Hallien katsantomiesten tulee tarkoin valvoa myyjiä ja yleisöä koskevien määräyksien noudattamista.

Yleisön hallien käytäville heittämiä kaikellaisia jätteitä, niinkuin paperia, appelsiininkuoria y. m. s., on hallien palveluskunnan poistettava. Kaikkia kauppahalliin kuuluvia konttoreja ja huoneita on pidettävä puhtaina eikä niihin saa panna eikä niissä säilyttää muuta kuin sitä, jota varten ne on tarkoitettu. Myöskään ei kaappien ja konttorien katolle pantako muita kuin semmoisia esineitä, joita kauppahallin jokapäiväinen tarve vaatii.

Kun halli lakaistaan on, sen lattia tomun kiinnittämiseksi sopivalla tavalla kostutettava sekä, jos puhtaanapito niin vaatii, myöskin pestävä. Lakaisu on toimitettava kovalla harjalla eikä luudalla.

Katsantomiehen tulee antaa rahatoimikamarin toimittamia todistuksia siitä, että hallimyymälä, jota halutaan vuokrata, on vapaa vuokrata.