Jättiläinen ja keri

Jättiläinen ja keri. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Kerrampa jättiläinen,

vuorellaan vaanien,

sai nähdä kerisen,

mi oli niin miesmäinen.

Ravittuna hän sen

kuitenkin syömään läksi,

kun suurten syötäväksi

pitääpi pienien.

»Otukset kaikki perin

tän puiston on mun», niin

hän huus ja hyppysiin

näpisti maasta kerin.

»Mit’ tahtoo armonne?»

piipitti keri. – »Pian

saat vapaan asuinsijan

vatsaani, tiedä se».

»O, kiitos! Siitä mullen

on liiaks kunniaa.

Yks seikka luvatkaa,

ennenkuin syödyks tullen».

»No lupaan sulle tään». –

»Vaan vannokaa se pitää». –

»Mä vannonkin; siis mitä?» –

»Mua älkää syökökään!»

Hei, törmän taakse karkaa

samassa kerinen;

vaan koura jällehen

käy niskaan keri parkaa.

»Todista, seutu, voi!

jumalat, valat turhaa

on hänestä: hän murhaa!»

noin keri vaikeroi.

»Oh, hiljaa!» julmus vastaa

ja kerin maahan lyö.

»Ei huoli jumalasta,

ken ihmisiä syö».

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.