J. E. Sandelin

J. E. Sandelin. († 18 24/10 90.) Kirjoittanut Irene Mendelin

Sin’ olet poissa! – Yhden talven lumi

Jo kattanut sun hautakumpus on;

Sin’ olet poissa! – Yks’ on kevät saanut

Jo haudallesi luoda kukaston.

Nyt kesän aika kuluu kulumistaan

Ja syksy saapuu kylmin myrskyineen –

Mut sinä nukut Tuonen syvää unta,

Et enää herää eloon maalliseen.

Sin’ olet poissa! – Kylm’ on sydän lämmin,

Mji rakastaa ja osaa ottaa voi,

Mi tunsi toisen ilot sekä huolet

Ja murretulle lohdun sanan soi.

Ol’ lahjan suuren sulle taivas suonut –

Kun tuntea soi ihmissydämmen, –

Siks’ erhetysten, rikostenkin alta

Sun syvä silmäs keksi ihmisen.

Sä tiesit, että ihminen on heikko,

Mi langeta – mut nousta jälleen voi.

Sä tiesit, ett’ on kallis ihmishenki

Silloinkin, kun se yössä haparoi.

Ja siksi muistos rakkahana säilyy,

Kun monen muun jo peittää unheen yö,

Ja siks’ ei turha elämäsi ollut –

Siks’ ompi siunattu sun elos työ!

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.