Jatkon huviretkellä
| Jatkon huviretkellä. (18 24/5 90.) Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Jo murtunut on aikaa talven valta,
- On poissa tuiskut, poissa lumi, jää, –
- Ja taas on suvi – versoin ihanasti
- Taas Suomi-äiti armas myhäjää.
- Se kutsuu meitä mailleen, mantereilleen
- Ja kutsuu läikkyville laineilleen,
- Ja lupaa voimaa, jäntevyyttä uutta
- Ja suloansa suoda sydämmeen.
- Mut suven kanssa koituu eron aika;
- Jo eron raskas hetki meille saa,
- Mi kodist’ yhteisestä, kallihista
- Niin monta meistä ijäks’ eroittaa.
- Kun syksy saa – taas kotiliesi hehkuu
- Ja tulet kirkkahat sen lieskuvat, –
- Mut lämpöään ne eivät teille huo’u,
- Toverit poistuvaiset, rakkahat!
- Te silloin poissa ootte – kaipaellen
- Teit’ täällä usein, usein muistellaan.
- Niin vierköön aika – meille vierahiksi
- Te ette voi tok’ käydä milloinkaan.
- Oi, yhdysside luja meidät liittää,
- Ja se on lempi tähän laitokseen
- Ja rakkaus sen jaloon johtajahan,
- Jok’ kylvön hyvän kylvää sydämmeen.
- Niin yhdysside luja meidät liittää:
- Samahan meill’ on pyhä isänmaa,
- Ja sama meill’ on armas äidinkieli
- Ja sama työkin meille sarastaa:
- Annamme synnyinmaalle kaiken voiman
- Ja sille lempemmekin puhtaimman.
- Hyvästi toverit! – Nyt Herran haltuun!
- Hän suokoon siunauksen runsahan!
Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.