Johannes Takanen

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johannes Takanen.
(† 1885.)
Kirjoittanut Irene Mendelin


Ei sulle onnettaret hymyelleet,
Sun teilles kukkasia kylväen;
Ei lemmittynään sua lemmiskelleet
He riemujansa sulle jaellen.
Sä ankarasti nuorena jo vallan
Sait tutustua elon myrskyihin,
Kun kova onni henki hyisen hallan
Sun toivos ihanimpiin kukkasiin.
Kun puute vaani sua saaliiksensa
Ja taitehelta tahtoi ryöstää pois,
Kun syömmes nuoren aatekuvinensa
Tuo julma peikko vanginnunna ois.
Vaan kesken vastuksia toivoit vielä
Ja katsoit luottain päiviin tuleviin,
Ja luomisvoimallasi ihamiellä
Loit eloa sa kylmään marmoriin.
Näin Suomi kunniaa sai pojastansa,
Sen rakkaus ja taide sille soi –
Nyt nimes povehensa peittää kansa
Ja sua kiittää, lempii, ihanoi.
Mut suree, että nuorna vallan vaivuit
Sa ennen-aikaisehen hautahan,
Ett’ alle puutteen silloin juuri taivuit,
Kun onni sulle näytti viittovan.
Kun päivä viimeinkin sun huoles poisti
Ja elon uuden povees viritti,
Kun tulevaisuus toivollisna loisti –
Niin silloin löysitkin sä hautasi. –
Taas Suomi seisoo huolipuvussansa,
Sen äidinsydän murheellinen on;
Näin jaloimmat silt’ usein pojistansa
Vie kesken työtä Tuoni tunnoton. –
Niin nuku siis, sa kaihoin, kaipaeltu,
Oi nuku unta tyyntä, rauhaisaa;
Ihanat kuvat, jotka muovaeltu
On käsilläs, ne tuntee isänmaa.


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.