Joulu-aatto (Kiljander)
Ulkoasu
Joulu-aatto Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Kuu kalvee kuulti kankaalla,
- Ja hukka huuti luolassa,
- Ja halli haukkui kylässä;
- Mut matkustaja mökkiinsä
- Samosi sydän-saloa
- Kolkona joulu-aattona.
- Hän tietä umpee uraili
- Vaan kodissaan hänt’ odotti
- Jo vaimonsa ja lapsensa.
- Hän juhla-leivän, hovista
- Anotun, heille vei, he vaan
- Oil kauan syöneet pettuaan.
- Jo ilta pimeni kun hän
- Havaitsi pojan yksinään
- Kinoksen päällä istuvan,
- Käsiinsä kylmiin huokuvan
- Hämärä häntä näytteli
- Paleltuneeksi puoleksi.
- ”Oi minne meet, laps onneton?
- Mun majassani lämmin on.”
- Niin sanoen paleltuneen
- Hän otti, rienti mökilleen.
- Ja astui pirttiin juhlaiseen
- Nyt leipineen ja vieraineen.
- Pankolla istui vaimonsa,
- Laps nuorin hänen povella.
- ”Oot kauvan poissa viipynyt,
- Vieressä uunin istu nyt,
- Ja sinä myös” – hän hellästi
- Luo uunin vieraan saatteli.
- Koht’ alkoi vaimon huolella
- Liedoksen loiste leimuta,
- Ja unhottaen köyhyyttään
- Hän otti leivän mieheltään,
- Sen pani pöytään iltaiseks
- Ja hiukan maitoo särpimeks.
- Tuimalle atrialle nyt
- Oil lapsi-parvi rientänyt
- Iloiten olki-tilaltaan,
- Jäi uunin viereen vieras vaan.
- Tuon otti vaimo kanssansa,
- Vei lasten seuraan orpoa.
- Ja päätettyä rukouksen
- Hän otti leivän, jakoi sen.
- ”Siunattu olkoon lahjasi,”
- Näin vieras häntä kiitteli,
- Ja kyynel kiilti silmässään
- Kun leipä-palan otti hän.
- Kas, jaettu leipä ehynnä
- Taas oli vaimon kädessä.
- Hän katsoo, ihmettelee vaan
- Tuot’ outoo, vienoo vierastaan,
- Ja kummeksii kun näkee sen
- Nyt toiseksi jo muuttuneen.
- Kuin tähti kiilti silmä sen,
- Otsalla kirkkaus ihmeinen;
- Niin lainehteli vaattensa
- Kuin usman aallot tuulessa:
- Hän äkin oli enkeliks
- Nyt muuttununna kaunihiks.
- Uus valkeus syttyi huoneessa
- Ja toivo, riemu rinnoissa.
- Eik’ unhotettu milloinkaan
- Tuot’ aattoo; suureks juhlaks vaan
- Se syntyi koska enkeli
- Jäi majan koti-vieraaksi.
- Kun aikojen kuluttua
- Taas jouduin joulu-aattona
- Majahan noiden hurskasten,
- Näin siinä suvun entisen;
- Ja heidän pojanpoikansa
- Pöydässä istui vanhana.
- Vieressä istui vaimonsa
- Ja lapsi-parvi iloisna.
- Niin pyhältä tuo näytti nyt
- Kuin oisi rukous päättynyt.
- Se oli niinkuin huoneessa
- Pyhässä ois he asunna.
- Mut kynttilä se ainoa
- Loi pöydän päästä valonsa.
- Siin’ oli maitoo, vehnäistä;
- Vaan herkut nuo jäi syömättä.
- ”Tuo paikka kennen?” kysäsin,
- Oil vastaus: ”hyvän enkelin.”
Lähde: Tapio 3.1.1877.