Siirry sisältöön

Joulu-aatto (Kiljander)

Wikiaineistosta
Joulu-aatto

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Kuu kalvee kuulti kankaalla,
Ja hukka huuti luolassa,
Ja halli haukkui kylässä;
Mut matkustaja mökkiinsä
Samosi sydän-saloa
Kolkona joulu-aattona.
Hän tietä umpee uraili
Vaan kodissaan hänt’ odotti
Jo vaimonsa ja lapsensa.
Hän juhla-leivän, hovista
Anotun, heille vei, he vaan
Oil kauan syöneet pettuaan.
Jo ilta pimeni kun hän
Havaitsi pojan yksinään
Kinoksen päällä istuvan,
Käsiinsä kylmiin huokuvan
Hämärä häntä näytteli
Paleltuneeksi puoleksi.
”Oi minne meet, laps onneton?
Mun majassani lämmin on.”
Niin sanoen paleltuneen
Hän otti, rienti mökilleen.
Ja astui pirttiin juhlaiseen
Nyt leipineen ja vieraineen.
Pankolla istui vaimonsa,
Laps nuorin hänen povella.
”Oot kauvan poissa viipynyt,
Vieressä uunin istu nyt,
Ja sinä myös” – hän hellästi
Luo uunin vieraan saatteli.
Koht’ alkoi vaimon huolella
Liedoksen loiste leimuta,
Ja unhottaen köyhyyttään
Hän otti leivän mieheltään,
Sen pani pöytään iltaiseks
Ja hiukan maitoo särpimeks.
Tuimalle atrialle nyt
Oil lapsi-parvi rientänyt
Iloiten olki-tilaltaan,
Jäi uunin viereen vieras vaan.
Tuon otti vaimo kanssansa,
Vei lasten seuraan orpoa.
Ja päätettyä rukouksen
Hän otti leivän, jakoi sen.
”Siunattu olkoon lahjasi,”
Näin vieras häntä kiitteli,
Ja kyynel kiilti silmässään
Kun leipä-palan otti hän.
Kas, jaettu leipä ehynnä
Taas oli vaimon kädessä.
Hän katsoo, ihmettelee vaan
Tuot’ outoo, vienoo vierastaan,
Ja kummeksii kun näkee sen
Nyt toiseksi jo muuttuneen.
Kuin tähti kiilti silmä sen,
Otsalla kirkkaus ihmeinen;
Niin lainehteli vaattensa
Kuin usman aallot tuulessa:
Hän äkin oli enkeliks
Nyt muuttununna kaunihiks.
Uus valkeus syttyi huoneessa
Ja toivo, riemu rinnoissa.
Eik’ unhotettu milloinkaan
Tuot’ aattoo; suureks juhlaks vaan
Se syntyi koska enkeli
Jäi majan koti-vieraaksi.
Kun aikojen kuluttua
Taas jouduin joulu-aattona
Majahan noiden hurskasten,
Näin siinä suvun entisen;
Ja heidän pojanpoikansa
Pöydässä istui vanhana.
Vieressä istui vaimonsa
Ja lapsi-parvi iloisna.
Niin pyhältä tuo näytti nyt
Kuin oisi rukous päättynyt.
Se oli niinkuin huoneessa
Pyhässä ois he asunna.
Mut kynttilä se ainoa
Loi pöydän päästä valonsa.
Siin’ oli maitoo, vehnäistä;
Vaan herkut nuo jäi syömättä.
”Tuo paikka kennen?” kysäsin,
Oil vastaus: ”hyvän enkelin.”

K. K[iljander].


Lähde: Tapio 3.1.1877.