Jouluaamuna

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jouluaamuna.

Kirjoittanut Emil Lindahl


Pyhänhartain kumahduksin
kaikuu joulukellot,
«herran rauhaa, rauhaa, rauhaa,»
soittaa harput, sellot;
«ihmisille hyvätahto»,
sadat huulet toistaa,
Bethlehemin kunniaksi
tuhattulet loistaa.
On kuin takaa vuosisatain
astuis esiin aaveet,
katseisihin kajastaisi
joulutarun haaveet:
tallinseimi, messiaksen
halpa synnyinsija;
sotajoukot, enkelkuorot
täyttäis taivahia.
Tuhansissa kirkoissamme
taru kertaellaan,
aatoksista järjenvalon
tuikkeet sammutellaan,
kylvetähän ihmissieluun
siemen unhoituksen,
uskotellaan sopusointuun,
johtoon kaitselmuksen.
Uskotellaan unhoittamaan
elon tosi taisto,
kääritähän valheen kaapuun
köyhän luokka-vaisto,
se, mi saisi tietoiseksi
köyhän asemastaan,
ettei auta taivaan tarut
riistäjiä vastaan.
Sillä joulun jälkeen taasen
köyhä on vain orja,
kadonnut on valherauha,
sopusointu sorja;
hikihelmin saa hän raataa
päivät päästään työtä,
viettää aikaa ilotonta,
elämää kuin yötä.
– – –
Milloinkahan köyhillekin
jouluaamu koittaa,
jolloin harput kunniata
sorretuille soittaa;
silloin kenkään kumarra ei
Betlehemin yölle, –
kaikki juhlii ainoastaan
valolle ja työlle!


Lähde: Lindahl, Emil 1919: Työ ja laulu. Suomen sos-dem. nuorisoliiton toimikunta, Helsinki.