Joulupäivänä 1908

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joulupäivänä 1908.[1]

Kirjoittanut Eetu Salin


Avoin tervehdys!
Jouluun siis on aika saanut,
Valta yön käy väistymään;
Valon voittoon uskaltanut
Taas voi jälleen virittää
Soittimensa toiveillensa,
Sarastaissa auringonsa.
Ajan virtaan vuosi vanha
Uppoaa ja nousee uus;
Uuden kanssa uudet toiveet,
Uusi usko, kuntoisuus,
Menestys myös tullee myötä
Reippaana jos jatkaa työtä.
Tästä joulu-, uudenvuoden-
Tervehdyksen kukin saa.
Muuta mulla nyt ei tiedä
Toivotuksia toimittaa.
Hyvä näinkin. – Peli jatkuu!
”Uhkapeli”. Olkoon vaan!
Jatkuessa kahleitansa
Köyhät voivat irroittaa.

Kuten edellisestä näkyy olen minä tänä ”valon-, ilon- ja rauhanjuhlana” hyvin runollisella tuulella. Tämä vankilailma varsinkin näin juhlina tuntuu olevan erittäin omiansa kohottamaan mieltä runollisiin tunnelmiin. Täällä kolkossa yksinäisyydessä on sielu herkempi affektien vaikutuksille. Vasta täällä olen oikein tajunnut toveri Tainionkin voimasanalla ”perkele” alkavan sekä päättyvän runoelman, joka tekijänsä säveltämänä tulkitsee erinomaisen tyhjentävästi niitä tummia mielialoja, joissa poliittinen vanki tunteinensa uurastaa. Kun vankilan kirkosta kaikui selliini: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!” pyrki minun suustani vaan pääsemään: ”perkele, perkele, perkele!” Se saattaa tuntua kaunosielusta kokolailla kalsealta, mutta minä en voi sille mitään ”sillä minä olen niin syntinen”, sanoo Topsy Setä Tuomon tuvassa. Eikä siitä tunnu olevan apua tästä kasvatuslaitoksestakaan, vaikka kyllä herrat puolestansa täällä yrittävät mitä suinkin laki antaa myöden, ehkäpä vähän enemmänkin. Niinpä supistivat he minulta jouluksi sekä sielun että ruumiin ravinnon vähemmäksi kuin osasin ennakolta otaksua, vähemmäksi kuin lakikaan ehdottomasti edellyttänee.

Muutamain ystäväini kanssa olin siinä luulossa, että nyt ainakin jouluksi vankilassakin annettanee lukea muitakin kirjoja kuin niitä, joiden sisällön voi puristaa sanoihin: ”Olkaat alamaiset kaikelle inhimilliselle säädylle Herran tähden”, kuninkaasta santarmiviranomaisiin asti (Piet. 2: 13, 14). He toivat sentähden minua varten tänne esim. Työväen kalenterin, Uudenajan kynnyksellä, Luolaihmiset y. m., mutta eivät herrat ole nähneet hyväksi niitä minun luettavakseni luovuttaa. He siis suojelevat minun syntistä sieluani pakanallisilta eli epäsiveellisiltä ja hyödyttömiltä vaikutuksilta. Ohjesäännöissä sanotaan: ”Luettavaksi joutoaikoina lainataan siveellisiä eli muuten hyödyllisiä kirjoja”. Tämän perusteella voi siis olettaa, että vankilaherrat eivät pidä jo mainittuja ynnä muita minulta pidättämiänsä kirjoja siveellisinä eikä hyödyllisinä. Poika on siis nyt sielunsa puolesta hyvässä turvassa. Enkä minä voi edes runoilija Heinen lailla (kun santarmit hänen kirjojansa nuuskivat) kerskata:

”Että päässäni enemmän kirjoja on
Kuin saatanan kirjastossa”.

Minulla kun ei ole ollut tilaisuutta kuten Heinellä tepastella ”kaikissa filosofian tanssisaleissa”.

Pienen kansan köyhälistöläis-lapsen on vaan tyydyttävä niihin muruihin ja puretuksiin, mitä ”onnen kultapojat” suvaitsevat sille toisinaan armostansa tipautella. Vieläkin pysyvät totena runoilijan sanat:

”Joukko valon janoisena
Kuihtui hengen köyhyyteen,
Joskus tiedon sirun löysi
Niinkuin lasin sirpaleen.
Sirut voivat vahinkoittaa,
Mutta huolin hoivaten
Taito niistäkin voi laittaa
Mökin seinään ruutusen”.

Voi laittaa, mutta työtäkin siinä on. Nyt on minulla joulu-urakkana siilata siruja sielulleni professori Euckenin sirukeitoksesta ”Suurten ajattelijain teokset”. Sillä kohtaa, jota parhaillansa penkon, kiiltää silmään esim. tällaisia teräväsärmäisiä siruja: ”Itsekkäästi ihminen rakentelee mielessään itselleen ihmislaatuisen olennon, joka järjestelee ja ohjaa oloseikat ihmisen etua silmällä pitäen, palkitsee toista, rankaisee toista –.

Ihmisen pää-affektit (mielenliikutukset) ovat halu, mielihyvän-tunne, kärsimys. Mielihyvän tunne ja tuska synnyttävät rakkautta ja vihaa. Rakkaus ja viha eivät riipu meidän mielivallastamme, meidän täytyy rakastaa sitä mikä hyötyämme edistää, vihata sitä mikä meitä vahinkoittaa. Rakkaus ja viha ulottuvat läpi mailman kaikkeuden. Mikä ikänä tunnettamme kiihottaa, se myös toimintaamme virittää; mikä meitä hyödyttää, sitä meidän myös täytyy koettaa edistää, mikä meitä vahinkoittaa, sitä poistaa ja hävittää. Tämä kaikki tapahtuu välttämättömästä pakosta. Niitä voimia vastaan, jotka tässä ovat liikkeellä ovat kaikki siveysnuhteet ja kehotukset tehottomat. Affektia käy vastustaminen ainoastaan toisen väkevämmän affektin avulla, ei mietelmillä eikä toivomksilla”.

”Väkivalta ei perusta mitään oikeutta. Oikeudet ovat hankittavat jotakin aikaan saamalla. Kuninkuudenkin pitää oikeuttaa itsensä toimeensaannoksellaan. Sisällisesti alistua saattaa ihminen ainoastaan sen alle, jonka oikeus hallita on hänen järjelleen selvästi todistettu”.

Nämä siruset ovat kotoisin Spinozan ja Locken tähystimien linsseistä. Taitavasti sijoitettuna lisäävät ne näkemyksen ulottuvaisuutta korkealle ja kauvas.

Niinkuin edellisestä näkyy, ei täällä sentään sielun kanssa ole järinkään kehnosti. Nuo pikkukiusallisuudet samoin kuin koko tämä kometia ovat vaan omiansa vähän jännittämään henkistä olemusta siksi että sielun voimat piristyvät parempaan vireeseen. Ruumisraiskan kunnossa pysyttämisestä täällä tuppaa olemaan enemmänkin huolta, se kun tahtoo toisinaan kyllästyä tuohon ijankaikkiseen silakkaan ja leipään, leipään ja silakkaan. Jouluksikaan ei sallittu minun omalla rahallani hankkia puolta kiloa lihaa ja makkaraa itselleni, vaikka säädösten mukaisesti vankeusrangaistusta kärsivä vanki saa käyttää ”suuremman tai pienemmän osan työtuloistansa ja säästörahoistansa ravinnon parantamiseen”, joita rahoja minulle jo on karttunut useampi kymmenen markkaa. Se oli minulle suurempi joulu-affekti kuin ilman edellä kertomaani Tainion voimalaulua jaksoin sulattaa. Ja sitä minä vieläkin toistan silloin, kun tämän hivutusjärjestelmän tunnottomat puoltajat ja kannattajat hoilaavat: ”rauha maassa ja ihmisille hyvä tahto”.

Laulaa rauhasta on ivaa,
Kun kaikkialla kartuttavat vihaa.
Mä moista sieluin sisimmästä kiroon.

Eetu Salin.

P. S. Tämä kirje on tarkotettu Rainion Jussin luettavaksi. Hän pystyy tämän tolkkuamaan niin että mahdollisimman moni saa sisällön älliinsä, joka on tarkoitukseni. Uusia pikkuvaikeuksia tästä kyllä saattaa minulle koitua, mutta tällä elämän tasolla ovat kärsimykset eräänlaista nautintoa. Mielenliikutukset lakkaavat olemasta kärsimystä niin pian kun me ne selvästi ja oikein käsitämme. Semmoiset kuin tuska, mielihaikea, alistuvaisuus, katumus, niin vieläpä sääli ovat arvottomina sivuutettavat ja niiden edelle asetettava pyrintöjensä pyhin määrä, aarteittensa a. ja o. Minulla keskittyy se sanoihin: Mielivalta pois! Siinä riittää ohjelmaa vielä vuodelle 1909.

  1. Tämä kirjelmäni piti tulla jo viime vuoden vaihteessa ”Sosialidemokraatissa” julaistuksi, mutta sitäpä iloa ei vankilan johtaja suvainnut minulle suoda. Pääsköön tämä pitkään pidätetty, synkeänlainen joulutunnelmani siis jo Vappuna vapauteen, koska etupäässä tämän sensuroimisesta aiheutunut valitukseni Vankeinhoitohallitukselle myös tulee julkisuuteen jo tässä ensimäisessä osassa sen vuoksi, että näistä kummastakin ilmenee ne havainnot vankilajärjestelmän epäinhimillisyydestä, mitä minä persoonallisesta kokemuksestani kerkesin saada.


Lähde: Salin, Eetu 1909: Tyrmässä. I. Osuuskunta Kehitys r. l., Pori.