Jouluyö (Kolkkala)
Ulkoasu
Jouluyö. Kirjoittanut Väinö Kolkkala |
- Maan kattaa tyyni jouluyö;
- Taivaalla ylhä tähtivyö
- Kimaltaa kirkkahasti.
- Mut taivaan salit uljahat
- Valaisee liekit loistavat,
- Ylistyshymnit ihanat
- Soi siellä sointuvasti.
- Siell’ istuu pyhä Jumala,
- Tuo Majesteetti mahtava
- Ylhällä istuimellaan.
- Ja henki kuorot ylistää
- Ikuista Isää ylevää;
- Hänelle hymnit heläjää,
- Hänt’ yksin rukoellaan.
- Soreat soitot siellä soi,
- Kielistä sävel salamoi
- Niin tenhokas, niin pyhä.
- Ja jalot joukot autuain
- Koruissa hohtain kuninkain
- Jumalaa riemulauluin vain
- Ylistää nöyräst’ yhä.
- Nyt kultaportit aukeaa,
- Sielt’ enkelparvi vaeltaa,
- Kasvoissa rauha hohtaa.
- Ne astuu eteen Jumalan,
- Kumartuin eessä kunnian
- Sävelill’ laulun ihanan
- Ne Herran katseen kohtaa.
- Ja kaikk’ on hiljaa, vaieten;
- Mut aikain Isä ikuinen
- Nyt lausuu kunniastaan:
- Te riemuviestin kantajat,
- Te ylhät rauhan antajat,
- Kuink’ ihmissuvut ottivat
- Tään rauhan sanan vastaan?
- Yks enkel’ lausui: Palatsiin
- Komeaan lensin, juhlittiin
- Ja karkeloitiin siellä.
- Siell’ laulu helkkyi, soitto soi
- Ja sadat kruunut salamoi,
- Hopeat, kullat hohdon loi,
- Kerätyt halpain hiellä.
- Mut pojastas ei tietänyt.
- Sen syntymist’ ei viettänyt
- Tuo joukko juhlallansa.
- Suruisna sydän aattelin,
- Kuink’ Isä pyhä, ylhäisin,
- Tilille kerran käynetkin
- Tuon juhlajoukon kanssa. –
- Nyt toinen virkkoi: Korvessa
- Ol’ maja pieni, matala
- Lumisten kuusten alla.
- Siell’ ukko vanha saneli,
- Sanaasi pyhää tulkitsi,
- Ja mies ja vaimo vaikeni
- Halulla hartahalla.
- Ja pehkusilla permannon
- Lapsliuta kultakutri on,
- Sen kasvoist’ ilo loisti.
- Ne lauloi joululaulujaan,
- Kuin Valo syntyi maailmaan
- Ja toivotulla tulollaan
- Inehmoin synnit poisti.
- Pöydällä palaa kynttilät,
- Vaikk’ on ne halvat, himmeät,
- On valaistusta kyllä:
- Rinnoissa valo kirkas on,
- Ja riemu puhdas, pakoton,
- Ja joulurauha kaunis on
- Majassa korven yllä.
- Näin enkelit ne kertoivat,
- He toivat kukin sanomat
- Maisilta matkoiltansa.
- Ylistyshymni kajahtaa,
- Se paisuu, kasvaa, kohoaa –
- Ikuista, pyhää Jumalaa
- Rukoilee henkikansa.
Kulo [Väinö Kolkkala].
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. V. 1897. Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainon osakeyhtiö, Helsinki.