Juhannusilta

Juhannusilta. Kirjoittanut Immi Hellén

Rannan koivu kuiskii kumppanilleen,

tuomenterttu vierustoverilleen:

Nyt on suven suuri sunnuntai!

Leinikköinen aukoo lehviänsä,

lemmenkukka sinisilmiänsä,

kielo kaino verhon valkeen sai.

Honka harmaa tekee nuorta kerkkää,

kiurun soitto heleimmillään helkkää,

riutuu aalto rannan ruohikkoon.

Sorsapari ulapalla soutaa –

kohta, kohta juhlahetki joutaa!

Niityn kukat käyvät karkeloon.

Hopeoina helkkää puron juoksu,

ilman täyttää pihkalehväin tuoksu,

räystään alla pääsky pirskuttaa.

Tuuli hellä levolle käy lehtoon,

uinuu kuni lapsukainen kehtoon,

käki kaihomielin kukahtaa.

Läpi laakson, poikki vanhain vuorten

käypi riemusaatto kylän nuorten,

rannan kalliolle taivaltaa.

Kokkopuut on valmiina jo siellä,

mutta varrotahan hiukan vielä,

kunnes päivä painuu vaarain taa.

Isä vanhan nuottapaatin antoi,

mustan tervapöntön Paavo kantoi

juhlaillan iloks nuorillen.

Tervaskannot, risut lapset toivat,

niistä keon korkean he loivat

ihmetellä itse jättien.

Näkyy päivää vielä reuna kaita,

lähteissään se kultaa lännen maita,

hetken vain se vielä viivähtää.

Nyt se, nyt se kokonaan on poissa –

tuli räiskää kokon risukoissa,

kipunoita ilmaan lennähtää.

Nousee taivahille lieskat oivat,

ilolaulut ympärillä soivat,

ilo-Villen viulunkieli soi.

Kokko kuvastaikse lahden pintaan,

ilo hiipii suruiseenkin rintaan,

nuoret kalliolla karkeloi.

Katso helakkana loistaa tuolla

tyynen järven vastaisella puolla

kokko toinen, kolmas, neljäskin.

Vastarannan lasten laulu sieltä

heläjävi nostain juhlamieltä,

liitelevi siivin valkoisin.

Laulelmissa tää on sävel sisin:

Nyt on kesäpäivä kirkkain, pisin,

päiväks muuttunut on yksin yö.

Henget valon viihtyy Suomen soilla,

laihot nuoret nousee vainioilla –

nouskoon henkisenkin touon työ!

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.