Juhlaruno Joensuun lyseon sankarien muistotaulujen paljastamistilaisuuteen 27. 1. 1920

Juhlaruno Joensuun lyseon sankarien muistotaulujen paljastamistilaisuuteen 27. 1. 1920. Kirjoittanut Eino Pakarinen

I.

Kaksiko siitä jo on nyt vierinyt vuotta, kun syttyi

Suomessa leimahtain sodan kaameat, roihuvat soihdut?

Vierryt on vuosia kaks – niin kumminkin mielessä väikyt

sielua suurentain sinä raskas, ankara aika,

niin liki meitä sä oot kuin muistelis eilistä päivää!

Mistä, mistähän sai tämä kansa sen valtavan voiman,

nousunsa innokkaan, mi esteet voittaen työnsi

maastansa sortajan pois, sen matkassa myös Efialteet?

Taisteli Thermopylain se taistelun toisenkin kerran,

väistyä voinut se ei, Leonidaan urhojen lailla

kotiin kilpensä toi tai itse kilvellä tuotiin!

Suurimmat sankarityöt kuka suoritti taistossa tässä,

vanhusko valkeahaps vai nuorten intoisa parvi,

oppinut, kansanko mies, sisar, äiti, morsio nuori?

Kaikki he suoritti työn, työn suurimman taivahan alla:

kaikkensa kantaa he ties, ilomielin maallensa antaa,

itsensä uhrata ties – ja vapaana valkeni Suomi!

II.

Jääkärien marssi ylhä

kaikui kautta Suomenmaan,

jääkärien joukko jylhä

nousi Suomen rantamaan.

Sai nyt taisto vauhdin toisen,

marssi jääkärien soi,

sortaja sai iskun moisen,

tuskin unhottaa sen voi.

Jääkäri kun joukon johti,

varmaan voittohon sen vei,

epäröi ken ennen, tohti

taistella nyt, pakoon ei!

Palas pojat kaukoretken,

tuli poltti suonissaan,

tunsi tulleen kostonhetken

voiton usko rinnassaan.

Voiton usko, miehuus, kunto

voittoon valkojoukot vei!

Taistoon käski omatunto,

enää epäröinyt ei

kukaan, jääkärit kun lensi

poikki meren johtamaan,

heille kunnia nyt ensin,

vihityille kuolemaan!

III.

Viimeksi teille, nuoriso parhain,

kiitos nyt soikoon! Nyt kivitauluun

tää opinahjo nimet teidän piirtää

nähtäviks nuorten,

nähtäviks aina nuorison Suomen,

sankarten nuorten mieliin nimet painaa

niiden, mi kuoloon riensi riemumielin

puolesta maansa.

Meni heissä monta toivoa nuorta,

Gracchusta maansa, Coclesta monta,

lyyransa toivon kultaisen vaihtain

kuoleman myrttiin.

Kallis on uhri, liiankin kallis!

Mont’ olis tarvittu toimessa, työssä –

itkemme teitä, kiitämme teitä,

kaipaamme aina!

Uskon te mieliin, rintoihin loitte

jäljelle jääväin: vielä maassa tässä

kuntoa löytyy, myöskin sankarmieltä,

hehkua rinnan!

Vapaaksi ostitte oman isänmaanne

hinnalla hengen, verin nuoren rinnan –

suuri on työnne, palkkanne myös suuri:

sankarin maine!

Sankarin maine! Oi jospa aina

nuoriso Suomen lyyransa myrttiin

vaihtais, kun kutsuu heit’ isänmaansa

kultainen, kallis!

Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Sarkatakissa: säkeitä vapaudelle ja isänmaalle. Suojeluskuntain kustannus osakeyhtiö, Helsinki.