Jumala ja minä

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jumala ja minä.

Kirjoittanut Katri Vala


Olen koko päivän katsonut kirjoja,
kahta suurta kirjaa
kukista ja perhosista ja kultakuoriaisista.
Olen aivan hengästynyt niiden kauneudesta.
Ja kun kohotin pääni,
katsoit sinä, Jumala,
olkapääni yli kirjoihin.
Ja äkkiä minä rakastin sinua.
»Olit kai hyvin nuori», sanoin,
»kun loit nämä?
Etkö iloinnut, kun ne säteillen kuin jalokivet
ja tummunut kulta
pyrähtivät taitavista sormistasi?
Miten paljon hyödytöntä ja kaunista olet luonut.
Sitten loit ihmisen,
ja ihminen loi paljon rumaa ja tyhmää,
yhteiskuntia ja sotalaitoksia.
Oi, olemme niin väsyneet niihin!
Olisitpa sinä vielä nuori!
Olisit juuri luonut kukat ja perhoset ja kultakuoriaiset
ja salaperäisenä ja säteillen tulisit luokseni
ja tarttuisit käteeni
kuin suuri veli hyvin pienen sisaren käteen
ja veisit minut katsomaan tekojasi.
Silmäni tulisivat suuriksi hämmästyksestä,
ja sinä olisit hiukan ylpeä.»
Katselen yhä kirjojani,
ja sinä, Jumala, katsot kauas
ja hymyilet surullisesti.
Muistatko aikaa, jolloin olit kuohuvan nuori?


Lähde: Vala, Katri 1924: Kaukainen puutarha. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.