Jumaluus

Jumaluus Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe

Jalo olkoon ihminen,

avulias ja hyvä!

Sillä se yksin

erottaa meidät

kaikista olennoista,

jotka tunnemme.

Terve te oudot,

korkeammat olennot,

joita aavistamme!

Kaltaisenne

ihminen olkoon,

esimerkki, että

teihin uskoisimme.

Sillä luonto on tunteeton:

aurinko paistaa

yli hyvän ja pahan,

ja syypään polulla,

kuin syyttömän, loistavat

kuu sekä tähdet.

Tuuli ja virrat,

ukkonen ja rakeet

humisevat tietään,

ja ohitse rientäen

tarttuvat toiseen

niinkuin toiseen.

Niin kulkevi onni

myös ihmisten kesken,

pään päältä poian

kutri-puhtaan

vikapään miehen

kaljulle kiireelle.

Ikuisten, vaskisten,

suurten lakien

mukaan meidän

täytyy täyttää

elomme piiri.

Vain ihminen yksin

mahtaa mahdotonta:

hän valikoi, erottaa,

tutkii, tuomitsee;

voi hetkelle antaa

pitemmän ijän.

Hänen yksin on voima

hyvää palkita,

pahaa rangaista,

parantaa, pelastaa,

häilyvää, harhaista

hyötyhyn sitoa.

Ja me kunnioitamme

kuolemattomia

kuin oisivat ihmisiä,

tekisivät suuressa,

mitä parhaat pienessä

tekevät, tahtovat.

Jalo ihminen olkoon,

avulias ja hyvä!

Tehköön hyötyä,

oikeutta, olkoon

esikuva olentojen

aavistamaimme.

Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.