Junan alle ruhjoutunut

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Junan alle ruhjoutunut. (S.H.) Maanantai-iltana ruhjoi veturi kuoliaaksi Oulun S. V. R:n konepajalla työskentelevän sepänapulaisen Väinö Vesalan, joka oli matkalla suksilla rautatietä myöten kotiaan Oulujoen Kiviniemeen. Klo 6,15 lähti Oulusta tyhjä veturi tenderi edellä samaa tietä halkojunaa noutamaan. Kun Vesala hiihti kylmän ilman takia lakin puuhkat alhaalla, ei hän arvattavasti kuullut lähestyvää veturia, joka ajoi hänen ylitsensä. Tapausta eivät konemiehet huomanneet lainkaan, eikä siitä muutkaan tienneet, ennenkuin vasta tiistaiaamulla eräs henkilö tapasi radalta suksenkappaleita, verta, kintaat y.m. jätteitä ja arvasi paikalla onnettomuuden tapahtuneeksi. Tarkastettaessa löydettiin Vesalan pahoin runneltuneen ruumiin pääosat n. 1 1/2 km. päässä Kempeleen aseman pohjoispuolella. Edellämainittu veturi oli kuljettanut siis kilometrikaupalla ruumista mukanaan, samoin ehkä myös muutkin yöllä etelään ja pohjoiseen liikkuneet junat. Tapaturman uhriksi joutunut nuorukainen oli alun kolmannellakymmenellä.

Huomautukset ja lähteet[muokkaa]

S.V.R. = Suomen valtionrautatiet
tenderi = polttoaineen ja veden kuljettamiseen käytetty vaunu, joka on yhdistetty suoraan veturiin
  • Lähde: Uusi Suometar 20.1.1917 sivu 4