Juoppous ja raittius
| Juoppous ja raittius. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
I.
[muokkaa]- On maa ja maassa kansa
- Elää ja askaroi;
- Vaan päivyt valollansa
- Valaista sit’ ei voi.
- Sill öinen peikko julma
- On myrkky-usvallaan
- Sen ympärillä ilman
- Täyttänyt kokonaan.
- Yli’ usvan kirkas päivä –
- Sen alla synkkä yö:
- Pimeessä parkuu kansa,
- Kun peikko julma lyö.
- Ja horjuellen kurja
- Käy kansa kuolemaan,
- Vaan peikko sitoo, nauraa,
- Ja hosuu uhriaan!
- Voi tuskaa toivotonta!
- On kansa raivossaan:
- Toisensa murhaa toinen –
- Ja peikko nauraa vaan!
- Veriinsä väsyy kansa
- Ja kärsii, odottaa:
- Yö epätoivon peittää
- Niin synkkää kuolemaa!
II.
[muokkaa]- Keväinen tuuli raitis,
- Puhdista ilman sää,
- Hajoita sumu synkkä,
- Sulaile kylmä jää!
- Kas, kautta usvakerran
- Nyt kirkas säde saa
- Valoisan tiensä: kansa
- Hortunut kavahtaa!
- Ja kirkkautta uutta –
- Mi kasvaa, laajenee –
- Ihaillen ihmisrinta
- Taas paisuu, sykkäilee.
- Ja toivo uusi täyttää
- Maan kaiken valollaan,
- Ja taisteluun ja työhön
- Ryhdytään uudestaan.
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.