Juuriltaan silvotut

Juuriltaan silvotut. Kirjoittanut Hilja Tamminen

Näin tänne raastettu on luota lasten

hän, äiti, ainut turva kodin köyhän.

Nyt nuorintaan hän painaa rintaa vasten.

– »He isän äsken saattoi laitaan mäen

perästä pikakuulustelun löyhän,

ja lapsiani tuskin enää näen.

Oi pohjatonta kurjuutta on olo!

Nyt helmassani tyhjää rintaa imee

tää nälän heikontama pikku polo.

En elää voi, en kuolla», näin hän huokaa. –

Taas vihloo sydäntänsä ääni kimee,

kun pienokainen turhaa itkee ruokaa.

Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.