Siirry sisältöön

Jyväskylässä 24 p. tammikuuta

Wikiaineistosta
Jyväskylässä 24 p. tammikuuta.

Kirjoittanut Minna Canth


Jyväskylässä 24 p. tammikuuta. Lyhyen joululuvan kuluttua ovat koulut taaskin alkaneet toimintonsa. Kellot soivat aina määrätyillä ajoillaan, milloin lyseossa, milloin seminarissa setä mies- että naispuolella, milloin poika- ja tyttömallikoulussa. Nuorukaisia rientää kirjat kainalossa kukin omalle haaralleen ja opettajat astuvat vakailla askeleilla tuntiaan antamaan. Lyhyesti sanottu: Jyväskylä on entisellään ja kaikki on juuri niinkuin sen pitääkin olla. Uutta ei kuulu muuta, kuin että muutamia kaartilaisia paraikaa oleskelee kaupungissa sotamiehiä pestaamassa. Kuinka he tässä toimessaan ovat onnistuneet, siitä ei allekirjoittanut voi tietoa antaa, enemmän kuin pestaamisen ehdoistakaan.

Nykyään luin U. Suomettaressa kirjoituksen nimimerkiltä F. A., jossa ehdoitellaan, että ensituleva kansakoulukokous pidettäisiin Savonlinnassa Olavin linnan suojissa. Kirjoittaja perustaa ehdoituksensa siihen, että kansakoulun asia tulisi yleisölle paremmin tunnetuksi, jos kokoukset pidettäisiin eri paikoissa maatamme, ja herättäisivät siten suurempaa mielisuosiota puoleensa. Toiselta haaralta sitä vastaan kuulutaan puuhattavan kansakoulukokousta Tammisaaressa pidettäväksi. Näin ei meillä siis ole suurta toivoa sitä tällä kertaa Jyväskylään saada. Mutta kuinkahan käynee valistusseuran juhlakokouksen, joka oli aina pidettävä Jyväskylässä kansakoulukokouksen aikaan? Pidettäneekö se nyt yhtäkaikki täällä, vai seuraako se kansakoulukokousta Savonlinnaan tai Tammisaareen? – Sen pituinen se. –

Teppo.


Lähde: Päijänne 25.1.1878.