Käen kukunta

Käen kukunta Kirjoittanut Aleksanteri Rahkonen

Käki kukkuilee,

Riemahuttelee

Oman kultans’ mieltä;

Vanhus, neitonen

Istuu, kuunnellen

Käen riemukieltä.

»Kuku kauvemmin

Lintu ihanin,

Ikäin aikaa soita»,

Näinpä vanhus vaan

Lausuu lukeissaan

Käen kukunnoita.

Neito lempens’ kanss’,

Ollen toivoissans’,

Kuiskaa vanhan luona:

»Kuku kerta vaan,

Niin mä kultain saan

Omaks tänä vuonna».

Kun se monesti

Kukkuu sulosti,

Vanhus riemuu sille;

Mutta neitonen

Lausuu huoaten:

»Terve kyöpelille!»

Kerran kukahtaa,

Silloin neito saa

Riemun rintahansa;

Mutta harmaapää

Polvens’ nöyristää,

Oottaa hautoansa.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.