Käki

Käki. Kirjoittanut Max Oker-Blom

Kun hanget jo puroina pulppuaa

ja kirkas on taivas ja vihreä maa,

soi lehdot kun kirkkahin sävelin,

on mukana kuorossa käkönenkin.

Se lehdosta lehtohon liitelee,

se tavalla kulkurin kiitelee.

Se kaihoisan ”kukkuu”nsa kukahtaa

ja oksalla yönsä nukahtaa.

Ei laadi se pesää pienintäkään,

johon painuisi rintaansa lämmittämään,

kun lehdoissa riehuu synkät säät,

kun kylmät on maailman tuulispäät.

Ei parempi lintuemonenkaan,

se seuraa matkalla puolisoaan.

Siis yhtä rauhaton sekin on

ja sekin on yhtä koditon.

Se laskee luopio munansakin

vain pikkulintujen pesihin,

ei hoitele edes poikasiaan,

näin luopuen äitiysonnestaan.

Näin kulkevat, kiertävät kumpikin,

näin syöpyvät hetken he huveihin.

He kultia kukkuvat varrelle tien –

vaan kaikki, mi kiiltää, ei kultaa lie.

Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.