Kärsimykselle

Kärsimykselle. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Kiitän sinua elämä

että mun kärsiä annoit,

kiitän, että mun rintaani

kylliksi murhetta kannoit.

Vuodatit kirkkahat kyynelet,

haavotit syömmen ja rinnan,

kiitän, nyt minä ymmärrän

elämän arvon ja hinnan.

Kiitos, että niin mustaksi

tummensit taivahan multa,

kiitos, että sä sytytit

rintaani riehujen tulta.

Että sä petit ja nöyryytit

että niin pirstoiksi piirsit,

niin sinä unelma linnoista

minut elämän keskelle siirsit.

Laps’ olen surun ja syksy yön

tulta on sielussa mulla,

oon kylpenyt kyynele virrassa

voi kevätkin kerran tulla.

Tuskan mä tunnen, elämän

missä on murhetta, huolta,

kerran ne tuikkivat mullekin

tähtöset riemujen puolta.

Kun kerran kesä on rinnassa

ja onneni toukoja niitän,

oi kärsimys, silloin mä sinua

niin paljosta, paljosta kiitän.

Sinun kauttasi kulkevi onnen tie

ja se onni on onnista suurin,

joka nousevi omasta rinnasta

ja rintaan kasvavi juurin.

Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.