Kätkyen luona

Kätkyen luona. Kirjoittanut Olli Wuorinen

Anni pikku siskoaan

Hiljalleen kun tuuditteli,

Joutui kummaan kummimpaan

Siskon suu kun myhäeli:

Malttanut ei mieltään, ei,

Äidillensä sanan vei.

”Tulkaa, äiti, katsomaan,

Kuinka Helmi rauhaisasti

Kätkyessä maatessaan

Hymyilee niin ihanasti!

Äiti-kulta, sanokaa,

Miksi Helmi naurahtaa!”

Ilost’ äiti hymyää,

Lausahtaapi hälle vastaan:

”Jumalamme lähettää

Enkelinsä taivahastaan

Kaikkein lapsukaisten luo,

Koska uinahtavat nuo.

Nepä utu-siivillään

Suopi nukkuville suojan,

Vievät hengen näkemään

Kunniata suuren Luojan:

Lapsi sentään naurahtaa

Autuutta kun maistaa saa.

Laps kun siivo, hyvä on,

Miellyttää se enkeleitä.

Jos on paha, kelvoton,

Vuodattaa ne kyyneleitä:

Lapsipark’ ei silloin saa

Rauhaisasti uinahtaa.”

”Siivo oon ma ainiaan,

Siivo!” – virkkoi Anni tähän –

”Tok’en soisi milloinkaan

Enkeleitä itkemähän!” – –

Onnellinen Anni ois

Sanansa jos pitää vois!

Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.