Köyhälistön voima

Köyhälistön voima. Kirjoittanut Kaarlo Uskela

I.

Karjalan kauniin kautta vuolas Vuoksi

vetensä laskee laajaan Laatokkaan.

Vuostuhannet se samaa väylää juoksi

ei pysähdy se koskaan juoksussaan.

Satojen saarten rantoja tää vesi

Saimaalla huuhtoi hiljaa loiskuen,

Imatran kuohut kallioita pesi

rannalle raivokkaasti roiskuen.

Se Laatokassa leikkiänsä jatkaa:

kun rajuilma nousee, myrskyää

niin valtavasti, niinkuin pitkin matkaa,

se valko vaahtoisena hyrskyää.

Kuin Vuoksi valtava on köyhä kansa

silloin, kun yhdistää sen yhteistyö.

Se muurit murtaa, murskaa voimallansa,

edestään esteet pirstaleiksi lyö.

Ei mikään voi sen edistystä estää,

ei kukaan panna sille sulkua,

ei mikään voi sen voiman eessä kestää,

ei ehkäistä sen eespäin kulkua.

Se painuu eespäin, työntäin esteet altaan, –

kuin vuolas Vuoksi laajaan Laatokkaan –

päämäärää kohti, nousee vihdoin valtaan

ja hallitseepi mahtavia maan.

Se kulkee omaa uurtamaansa uomaa

ja paisuu niinkuin vuolaan virran vuo.

Mit’ olemassa on, se on sen luomaa,

ja aina edelleen se uutta luo.

Sen voimia ei vastustaa voi kukaan,

ei koskaan sille pystyyn nouse tie,

se matkallansa kaikki tempaa mukaan

ja mennessänsä määränpäähän vie. –

Näin köyhälistö mailman voittaa voisi

ja valtiaat sen maahan vaivuttais,

jos sillä yksimielisyyttä oisi,

jos yhteistyöhön kaikki kansan sais.

II.

Vaan kansaa painanut on orjan ies,

se otsallansa orjanleimaa kantaa.

Se ei voi taistella kuin yksi mies,

vain harva yhteistyölle arvon antaa.

Käy veli vielä veljeänsä vastaan

ja lapsi isäänsä ja isä lastaan.

Elämä täytetty on tuskalla,

on valta maailmassa mammonalla.

Ei kamppailuhun kansat uskalla,

ne vaikeroivat kauhun, kammon alla.

On kaikilla jo vapaudenkaipuu,

vaan sortajansa tahtoon moni taipuu.

III.

Jo nouse, köyhälistö, orjan ies

vihdoinkin viimein hartioiltas heitä!

Käy taisteluhun niinkuin yksi mies

ja kautta raunioiden raivaa ties,

rakenna vapauden valtateitä!

Voi kaikki vielä muuttaa päivä uus:

sun kohtalosi korjaa oma kunto.

Se innostusta antaa taisteluus,

ja koittaa valoisampi vastaisuus,

kun ohjeenas on omanarvon tunto.

Siis valtavana niinkuin virran vuo

sä kaikki esteet edestäsi poista,

niin tulevaisuus uudet toiveet tuo

ja onnekkaamman yhteiskunnan luo, –

se kohoo esiin vanhan raunioista.

Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.