Kaarinan veri

Kaarinan veri. Kirjoittanut Oskar Uotila

Nuor’ Kaarina, Kuussalon kukkainen –

Niin kertoi Mummoni kerta –

Oli Immyt tuuheatukkainen. –

Taru uhkuu syyttömän verta.

Tuon kauniin Kaarinan seudullaan

Moni alkoi noidaksi luulla,

Niin loitsi hän miehet katseiltaan. –

Taru neidon on rattosa kuulla.

Hovin aatelisknaapeista uljain, Klaas,

Näki impyen messussa kerta;

Hän katsoi neitiä ja katsoi taas. –

Taru uhkuu syyttömän verta.

Klaas ratsasti kirkolta Kuussalohon.

Ken ois sitä saattanut luulla:

Hän aneli immyttä aviohon. –

Taru neidon on rattosa kuulla.

Isä knaapin tästä on vimmainen:

”Peri poikani noidan merta;

Mut noidan saatan ma syytteesen;

Rikos tahraa aatelisverta!”

Niin Kaarina noitana tuomittiin.

Et voi sitä tehdyksi luulla:

Hän Kalmankankaalla mestattiin. –

Taru neidon on kauhea kuulla.

Ja mestauspaadella Kaarina huus

Avuks taivasta, maata ja merta:

”Oi salliman vallat! mik’ onnettomuus.

Te vaaditte syytöntä verta!”

”Niin totta kuin mieleni puhdas on,”

Hän parkasi kurjalla suulla,

”Tää paasi mun vertani vuotakohon!” –

Taru neidon on kauhea kuulla.

Mut pöövelin paasi se paikan sai

Kivikirkon seinähän kerta;

Punapaatosen siin’ olet nähnyt kai:

Yhä vuotaa se Kaarinan verta.

Oskar Uotila.

Lähde: Maamme 14.6.1890.