Kadun lakasija

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kadun lakasija.

Kirjoittanut Lauri Soini


Hän lakasee ja lakasee,
   hän kadun pölyn poistaa.
Hän katsoo talon ikkunaan –
   oi, siellä lilja loistaa!
On lilja merkki vapauden,
   vaan vaimo lyön on orja.
Kun yöt ja päivät lakasee,
   saa selkä olla norja.
Vain lakasee ja lakasee
   se vaimo ryppyposki.
Oi, hänen äidinsydäntään
   niin moni murhe koski.
Hän lakasee ja lakasee –
   mut aatoksensa liitää,
se kautta muiston viittatien
   keväimen maille kiitää.
Hän muistaa ajan armahan,
   kun elo hälle hymyi,
kun alla lemmen lehvän hän
   sulhonsa kanssa lymyi.
Hän muistaa vuodet onnekkaat
   kun kotikullan parmaan
hän lapset tuuti nukkumaan
   turvassa miehen armaan.
Mut hältä miehen toimevan,
   pois kylmä kuolo nouti,
ja silloin elonpurtensa
   näin kalliolle souti.
Hän lakasee ja lakasee
   nyt vuoksi pienten lasten.
Oi, sydän jalotunteinen
   on alla valkohasten!
Oi, vaimo! Suuri, arvokas
   on sinun ”halpa” työsi!
Näin ihmisyyttä palvelet
   ja tyynnä uinut yösi.
Hän lakasee ja lakasee
   ja lapsiansa muistaa. –
Kadulle kapakasta nyt
   mies askeleensa suistaa.
Hän nuori runoniekka on,
   on lapsi hämyn häivän.
Hän polvet horjahdellen käy
   valohon selvän päivän.
Mut loiste luonnon auringon,
   on mielestänsä turhaa,
kapakan huuru raittihit
   aatokset hältä murhaa.
Myös vie se voiman jalkojen,
   vie kaiken tarmon, kunnon,
ja peittää alle viivojen
   myös ihmisyyden tunnon.
Kuin varjo hoippuu horjuen
   hän hetkisen – ja kaatuu.
Hän kaataa vanhan vaimonkin
   ja hervotonna maatuu.
Mut vaimo ylös kiehkiää
   ja siunaa itseänsä
ja alkaa työnsä uudestaan
   siristäen silmiänsä.
Mies yhä viruu pitkällään
   avutta tolkutonna.
Ken kurjaa hänt’ ei säälisi,
   olisi melkein konna.
Ja vaimo hellämielinen
   lähestyy kyynelsilmin.
Hän nostaa miehen seisallen,
   ett’ oisi ihmissilmin.
Hän katsoo miestä tarkastain,
   pysyykö seisallansa,
vai keikahtaako uudestaan
   menettäin mainettansa.
Mies katsoo häntä, inhoten
   hän survaa auttajansa
pois luotaan, sitten horjuen
   taas kulkee kulkuansa.

6. 6. 03.

Lauri Soini.


Lähde: Työmies 13.7.1903.