Kahden puolen kuilua

Kahden puolen kuilua Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

On välillämme kuilu jo, on kuilun kukkaset,

yöss’ yleni ne hyytyneestä verestämme.

Jos huudan, mitä vastannet?

Vain kapene ei kuolonhyppy edessämme.

Hain lohdun partaan kukista ja solmin seppeleen,

jos kukka kirjais kulmia, kun murhe painaa.

Ehk’ aika kuivaa kyynelveen,

kun toiveeni se toivoton on muisto, vainaa.

Vaan joskus, silmä armaan kuinka tuolla palaakaan,

kuin tänne salamois se kysymyksen merkin.

Hän mitä tietää halaakaan,

saan tunnustella ylen, tuntosarvin herkin.

Jo eeltä synkät enteet käy, voi miten säikyttää

tuo kilpahevon lailla korska kaulankaan!

Jo poispäin kääntyi kaunis pää,

taas tiedossaan on ihmeellinen onnensaari.

Voi, tuulispäänä poissa on, ei kaiu askelkaan,

on mulla seppel kuihtuva vain kulmillani.

Jäi kauhtuneempi kaiho vaan,

jäi ummut liian nuoret kuilunmultahani.

Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.