Kahdet kasvot

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
XXXIII [Kahdet kasvot]

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Oi lohduttomuus, syvä tuska, epätoivo ihmisen tähden!
Sydän, pois pimeyksien maasta mihin kanssasi turvaan lähden?
Sodan mielettömyys, tuhon hulluus, hävityksen, yön, pahan peikko,
pois puhallat elämänuskon sydämestäni. Mies lien heikko?
Medusa hyytävä-silmä, sota kamalin, kamalin kasvoin,
sydänjuureni kuivetat, mullan sen jähmetät, josta ma kasvoin.
Hävityksen, yön, pahan peikko, sinun muotosi muodoton rumuus
minut jähmettää elävältä ja tukehdun hornan-sumuus..
Vaan kasvot on toisetkin sulla, pahat ei, rumat ainoastaan:
Kovan Gorgon-naamios alta sinä sankarin silmiä vastaan
humalluttavat suuntaat silmät, tulisemmat silmiä naisen,
väkevämmät maan lupausta, rusohohdetta onnen maisen.
Soturille sun seireenin-huules verikentällä laulavat tuolla:
Osa armaampi lie elämääkin kotikonnun puolesta kuolla,
ihaninta se lie maan päällä, kun uhraa voima ja nuoruus
oman itsensä pyyteettömästi, sydämessään alttius, suoruus..


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.