Kaiho

Kaiho Kirjoittanut Friedrich Schiller

Laakso tää on ahdas, pieni,

usvat kolkot painostaa.

Pois jos johtaa voisin tieni,

minne mieli kaihoaa!

Kunnaat kukkii lounaan mailla,

ikikevään siellä nään:

Saisin liitää linnun lailla

yli vuorten etelään!

Sulosoinnut, täyttäin tienot,

taivaanrauhaa rintaan luo;

yli kenttäin leyhkät lienot

tuoksuin balsamia tuo.

Kultaheelmäin loistoon kiehtää

tummat viidat lehviään;

mieltä kirjokukat viehtää,

joit’ ei talvi riistäkään.

Mitkä ihmeet silmää kohtaa

säihkeess’ ikiauringon!

Miten vuoret väikkyin hohtaa,

miten lauha ilma on! –

Oi, mua estää virran hyrskyt,

jotka pauhaa kuohupäin;

välillämme kohoo tyrskyt,

sydänparkaa säikyttäin.

Venho vaappuu, tullen tuolta,

soutajaa en nähdä voi.

Purteen hyppää ilman huolta!

Henget sitä haltioi.

Usko, tohdi, – sillä, tiedä,

onni ei tuo takeitaan;

sinut ihme vain voi viedä

ihanuuteen ihmemaan.

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.