Kaikki on niin kuin sen ottaa
|
Tälle sivulle ei ole merkitty lähdettä. |
| Voit auttaa Wikiaineistoa lisäämällä lähteen. Ei lähdetietoja
|
| Kaikki on niin kuin sen ottaa. Kirjoittanut Fredrika Runeberg |
| Suomentanut Matti Järvinen. |
”Puhutteko te suruista”, sanoi vanha Liisa, ”mitä te ymmärrätte siitä, mitä surulla on sanottavaa. Onnettomuuksia tulee ja menee, kaikki riippuu sydämen raikkaudesta.”
”Näettekö, kuinka pikku Emma itkee lohduttomasti, tahdotteko tietää miksi? Niin, keskiviikkona hän sai pienen sokerimamsellin, niin soman ja suloisen, jolla oli kukka hiuksissa ja kultatäpliä hameessa. Emma tanssi riemuissaan, asetti mamsellin hienoimpaan, valkeimpaan pumpuliin, laittoi ympärille pieniä kukkasia, eipä raskinut edes suudella häntä, jottei olisi vahingoittanut häntä. Sitten Emma laski pienen, kiharaisen otsansa aivan nuken pumpulivuoteen vierelle saadakseen nukkua pikkuisen, kiltin sokeriystävänsä kanssa.”
”Sitten tuli Hugo. Hän kuvitteli olevansa nokkela ottaessaan vaivihkaa nuken ja puraistessaan sen rikki, kun samassa pikku Emma avasi silmänsä. Näettekö, kuinka lohduttomasti Emma itkee. Onko sitten yhden sokerinuken hajoaminen niin iso asia?”
”Pikku Edvard se on toista. Samana päivänä, kun hänet kastettiin, haudattiin hänen äitinsä, pian hänen siskojensa ja veljiensä jälkeen, ja sitten paloi hänen kotinsa ja kaikki, mitä siellä oli, ja niin tyystin, ettei pikku Edvardilla ollut paitaakaan, vaikka hän tarvitsi vain aivan pieniä paitoja. Mutta näettekö surun painavan Edvardia? Ei lainkaan.”
”Jos koetatte katsoa häntä, huomaatte, kuinka hän heti hymyilee. Osoittakaa häntä sormella tai sanokaa hänelle sananenkin, niin saatte nähdä, että hän vääntää suunsa apposen auki nauraakseen. Mitä hän piittaa surusta? Siihen hän on liian viisas. Kyllä sitä ehtii itkeä, kun saa hampaita, arvelee Edvard.”
”Niin, näettekös, olen elänyt pitkän elämän, olen nähnyt maailmaa ja olen aina nähnyt, että eivät ne onnettomuudet ihmistä ahdista. Se on vain kiinni siitä, kuinka sen ottaa”, sanoi vanha Liisa.