Kaikkiko turhaa, tuulenviemää?
| Kaikkiko turhaa, tuulenviemää? Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen |
- Sinä olit nuori,
- ei kynnystä edessäsi liian korkeaa,
- joka tuttavan aita myhäili mielisuosiosta,
- vihamiehenkin muuri repeili naurusta ja rakkaudesta.
- Nyt olet vanha,
- kompastut permannon palkkiin,
- höyhenen paino tuntuu liepeelläsi.
- Joka pilven varjossa kuvastuu vaakalinnun siipi.
- Joka tähti on vainolaisen lyhty.
- Kukkainkuussa pääsi kiilsi ilosta
- kuten jasmiinipensas kimalaisen kuorista.
- Niin sinä olit kuin istutettu tarha,
- kuin minttu ja narsissi tuoksuivat salatut kohdat.
- Aamupäivä oli sinun juoksijasi,
- iltapäivä lypsävä lehmäsi.
- Nyt lohduttomat puheet lepattavat hampaittesi lomista,
- eikä viisauksistasi kukaan välitä.
- Kuin sairaat kirjekyyhkyset
- ne palaavat lähettäjänsä luo,
- viestiään perille viemättä.
- Uunisi kosteassa huurussa ei rieska nouse,
- aitassasi homehtuu joka mesikulho.
- Aamullasi on lyijypuntit jaloissaan,
- päiväsi ei lypsä eikä kanna.
- Yösi on uurna,
- kasteen suunannosta ruostuva.
- Silmäsi on hautajaiskutsu.
- Kaikkiko turhaa, tuulen viemää?
- TAT TVAM ASI...!
- Kun olit voipa ja väkevä kerta,
- kylvitkö siemenen itseäs itävämpään,
- sanoitko aamuisin, sanoitko usein:
- TAT TVAM ASI:
- sinä olet minä...!
Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.