Kaiku (Achrenius)

Kaiku Kirjoittanut Henrik Achrenius

Ilma kaunis, ihanainen,

Se’es, siksehen suloinen,

Minun laitti liikkehelle,

Kerran käymähän kuletti

Nurmimaalle nukkaiselle,

Kukkaisten kotisijoille,

Joita katsellen kävelin,

Ihantelin itsekseni.

Kävin kyynärän välistä,

Jopa seisoa sujotin,

Tahi panin polvilleni,

Uuvuin istumaisilleni,

Otin kukkaisen kätehen,

Toisen toisehen sivalsin,

Sitte veisasin vähäisen,

Sanan, kaksi kalkautin.

Jopa ääni etähältä

Kuului korvani sisähän,

Joka mua jätkytteli,

Samat saneli sanaiset.

Minä vaikenin välehen,

Ajattelin arvollansa

Siellä ihmisen olevan,

Istuksevan itseksensä,

Joka kuuli laulavani,

Lauloi laillani takaisin.

Vaan jo muistui mieleheni,

Astui aivoni sisälle

Juttu kaiusta kamala,

Kaikun katalan menosta,

Joka oli neito nuori,

Kaunis, kasvoilta ihana,

Mutta muuttui murhe’esta,

Kaikki kuivasi kokohon,

Jott’ei jäänynnä jälille

Tästä muuta tiettävätä,

Kun ääni mainittu metsässä,

Kaiku kaikki jätkyttävä.

Itsekseni istuessa,

Tätä ajatellessani,

Havaitsin havun sivulla.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.