Kaisaniemessä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaisaniemessä.

Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen


Neitonen astuu rinnallain
ja valittaa synkkää yötä,
katselee tummaan taivahain
ja etsivi valovyötä.
Kaunis on linnunratanen,
mi miljonat leimut kantaa.
Kaunis on tahti pohjosen,
mi kirkasta valoa antaa.
Kaikki se kuitenkin kylmää on.
On kalsetta Veenusloisto,
heijoa pelkkää auringon,
kuin jäätävä lämmön toisto.
Kuumempaa mielin itsellein,
mi suonta elostuttais,
tulella valais katsehein
ja hehkuja loimahuttais.
Neitosen silmiin vilkasen,
ja niissä on tulten hehku.
Rintaani painan impyen,
ja lämmin on rintain lehku.
Ilmakin siitä värinöi,
ja hienosti tuntuu tuuli.
Silmiä neljä kimelöi,
ja hennosti hymyy huuli.
Olo on silloin armaampi
ja yöhytkin lempeätä.
Neitonen siihen tyytyvi,
ei puistoa heti jätä.
Kaunista hällä on mielessä
ja kauniisti katsoo kuuta.
”Taivas on yllä hymyvä”, –
hän sanoo ja antaa suuta.

–[Valpa]s.


Lähde: Työmies 7.1.1904.